Julma-Henri – Elämäntapa
(albumilta Radio Jihad... SRJTNT vol. 2, 2011)
Sarjan avausosan alkuun avattakoon vähän koko ideaa. Kaavan tähän juttusarjaan nappasin Kultabassokerho-radio-ohjelman viikoittaisesta osuudesta, jossa yksi show'n vetäjistä soittaa "viikon diggauksen". En ole kuunnellut ko. ohjelmaa niin paljon, että tietäisin onko kyseessä aina uusi biisi tai onko sillä joitain muita kriteereitä sen lisäksi että osuuden vetäjä diggaa biisiä, mutta joka tapauksesta tykästyin tähän yksinkertaiseen ja hauskaan konseptiin, ja ajattelin itse valita biisejä jotakuinkin seuraavilla kriteereillä:
1) Biisi on huippu. Huippuja biisejä maailmassa riittää, joten on turha ottaa huonompia käsittelyyn.
2) Biisi on vähemmän tunnettu kuin Yesterday ja Stairway to Heaven. Tunnetuilta artisteilta valitsen mielelläni muita biisejä kuin suurimman hitin. Muistan, kuinka aikanaan Leevi and the Leavingsin Torstai-kokoelman ostettuani tajusin, että vaikka Keskiviikollekin mahtui jo heikkoja biisejä, se ei tarkoita, etteikö ekan kokoelman ulkopuoleltakin löytyisi vielä timanttista Leevi-matskua. Kaikki tietävät, että Musik non stop ja Kärleken väntar ovat huippuja, mutta koska Kent on tehnyt paljon vähemmän tunnettuja, yhtä mahtavia lauluja, on syytä nostaa niitä esiin.
3) Jonkinlainen ajankohtaisuus on tietenkin plussaa. Jos vastaan tulee mahtavaa uutta musiikkia, hehkutan sitä mielelläni.
4) Yhden biisin kautta haluan avata oven levyn, artistin ja ehkä jopa kokonaisen genren maailmaan; valitsen mieluummin biisin hyvältä kokonaisuudelta kuin levyltä, jolla on vain se yksi huippu biisi.
5) Loppujen lopuksi teen valinnat "parasta just nyt" -fiilispohjalta ilman sen kummempaa pohtimista.
Saatan intoutua kirjoittamaan pidemmästikin, jos on aikaa; joskus voi olla tarjolla pelkkä juutubelinkki. On syytä paljastaa, että englannin opettaja kirjoitti kerran Hitchcockin Vertigoa käsitelleen analyysini marginaaliin jotain että "what has this to do with the movie?", koska olin elokuvan sijaan kirjoittanut sen herättämistä ajatuksista, enkä epäile ettenkö syyllistyisi tässä juttusarjassa samaan paheeseen.
 |
| Radio Jihad... SRJTNT vol. 2 |
Julma-Henrin tuotannosta kanonisoitu merkkiteos on tietenkin Al-Qaida Finland (2007), tyly kuvaus hyvinvointiyhteiskunnan syrjäytyneistä, joka hiihtopipon ja hahmon suojista kirjoittamisesta huolimatta tuntuu eri tavalla todelliselta ja totiselta kuin Eevil Stöön tai DJ Kridlokkin hassuttelut. Parin oudomman julkaisun jälkeen Henri palasi normaalimman räpin pariin tällä vuoden 2011 täyspitkällä, joka jo SRJTNT vol. 2 -lisänimensä myötä asettuu jatkumoon Julma-Henri & Syrjäytyneet -nimellä julkaistun Al-Qaida Finlandin kanssa.
Paljon oli neljässä vuodessa kuitenkin muuttunut, ja Vol. 2:lla Henri räppää vielä huomattavasti debyyttiä henkilökohtaisemmin. Uudenlaisia aihealueita nousee esiin: Henri vieroksuu possun syömistä ja vaatii luonnonvarojen tasaista jakoa, joskaan valtavan syvällisesti tällaisiin poliittisiin aiheisiin ei paneuduta. Perheestä puhutaan monessa biisissä, ja takavuosien päihdekierteistä sanoudutaan jo kokonaisvaltaisesti Irti. Levyn loppupuolen Paremmin ku aiemmin, 1995 ja Silmäterä ovat monen makuun varmasti jo liian nyhveröä kamaa, ehkä minunkin. Kiitos on, kuten nimikin jo vihjaa, muistutus siitä että lasin voi nähdä myös puolitäytenä; Romantisoi rappioo taas ilkkuu niille, jotka haluavat nähdä asiat negatiivisessa valossa. Timanttiakin voi tulkita metatasolla; satuilujen ja negailujen aika on ohi, ja nyt äänessä on hahmon sijaan todellinen Henri: "turtunu valheisiin / juurtunu totuuteen / totutellu rakkauteen / niin paljon mitä piti putsata eest". Tuottajana levyllä on DJ Polarsoul, jonka mahtavat, väri- ja tapahtumarikkaat taustat tukevat oivasti optimistista levyä.
Koska kyseessä on lifestyle-blogin tavallaan eka kirjoitus, lienee sopivaa ottaa ensimmäiseksi biisiksi kappale nimeltä Elämäntapa. Sen sanoissa riittäisi pitkästikin pohdittavaa, mutta joudumme nyt tyytymään pintaraapaisuun.
Ajattelisin, että avainrivit löytyvät kappaleen loppupuolelta. Kahdesti toistettu osuus kuuluu seuraavasti: "on se niin hankalaa / kaikki uus on vankilaa / mistään ei voi luopua kenenkään takia". Kaikista saavutetuista eduista on pidettävä kiinni; on heikkouden merkki luopua materiasta tai ylpeydestä toisen takia. Jo omasta kodista poistuminen esimerkiksi ihmisiä tavatakseen on jo heikkoutta, vaivannäköä jolla viestitään, että toiselta tarvitaan jotakin. Mihinkään uuteen ei kannata lähteä, sillä uudessa ympäristössä ihminen menettää kykynsä kontrolloida tilannetta, joutuu vankilaan. Oman kotinsa muurien sisällä hän on sentään itsensä herra.
Parempaan päin ollaan onneksi menossa. Esimerkkinä tästä Helsingin kaupunki lopetti koulujen väliset urheilukilpailut, jotka saattoivat edesauttaa lasten ja nuorten kotoa poistumista ja yhteisöllisyyden syntyä, siis epätervettä riippuvuutta toisiin ihmisiin. Lisäksi kilpailuissa on aina häviäjiä, eikä häviäminen ole kivaa.
Sen sijaan e-urheilu on vahvassa nosteessa, sen näyttämiseen käytetään jo verovarojakin. E-urheilija on vahva, hän ei jätä linnaansa kuten ei kunnon kapteenikaan laivaansa. Moni suomalainen ei jaksa enää juosta edes sataa metriä, ja miksi pitäisikään? Coolimpaa on löntystää mahdollisimman hitaasti ja näyttää, ettei kiinnosta. Monen elämäntapa on olla välittämättä mistään, elää Henrin sanoin "elävänä kuolleena", "kuolleeksi kyynistyneenä", odottaen että joku tulisi muuttamaan suunnan, vaikka "muutoksen siemen pittää kylvää itte".
Levyn muita huippuhetkiä
Se syö
Timantti
Romantisoi rappioo
Irti
Lisää aiheesta
Nuorgamin arvostelu levystä
Lintumiehestä tuli kuumies – blogikirjoitus Julma-Henristä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti