Samael — On Earth
(albumilta Reign of Light, 2004)
Sveitsiläisyhtye Samael on ehtinyt tehdä pitkän ja melko eriskummallisen uran. Mustan metallin parissa aloittanut poppoo siirtyi hitaasti kohti koneellisempaa soundia, joka on ainakin omaan korvaani melko omalaatuinen. Lähin mieleen tuleva vertailukohde on Rammstein, mutta Samael luottaa räkäisiin örinävokaaleihin eikä kuulosta teolliselta tuotetulla ja kellontarkalla vaan raa'alla ja julmalla tavalla. Uuden vuosituhannen ensimmäisenä vuosikymmenenä Samael oli pehmeimmillään, mutta viime vuosina se on palannut lähemmäs juuriaan.
Saavuttaessa vuoteen 2004 Samaelin raakuudesta oli jo tingitty aika tavalla. Jos Passage (1996) ja Eternal (1999) ovat itselleni ainakin toistaiseksi olleet haasteellisuudessaan ennemmin luotaan työntäviä kuin puoleensa vetäviä, niin Reign of Light on kovasti toista maata. Kehiin isketään yhdentoista raidan kattaus enimmäkseen järkyttävän tarttuvia hittimuottiin taottuja biisejä. Ei vokalisti Vorphin ääni varmaan kaikkia, varsinkaan herkimpiä korvia miellytä, vaikka muihin itselleni tuttuihin Samael-levyihin verrattuna miehen ääni on tällä kertaa kerrassaan samettinen. Mieleen tulee, että Reign of Light on Samaelille vähän niin kuin Vapen & ammunition Kentille: yritys tehdä helposti lähestyttävä albumi, jolla on vain hittiä hitin perään. Molempien bändien lopputulokset ovat jos eivät suinkaan täydellisiä, niin erittäin miellyttäviä kuitenkin. Ja Rammsteinin parhaatkin lätyt Reign of Light jättää helposti taakseen: se ei ole mitään superteknistä tykitystä vaan luottaa yksinkertaisuuden hyveeseen niin kitaroissa kuin koneella tehdyissä rummuissakin, mutta onnistuu silti olemaan musiikillisesti mielenkiintoinen ja vaihteleva ja antamaan tekijöistään kuvan luovina ja taidokkaina muusikoina. Koskettimien käyttö on erittäin omaperäistä ja nousee monesti päärooliin.
Silti näiden sveitsiläisten biisit eivät soi radiorockeilla eikä niitä ole kuullut juuri kukaan — sinänsä mielenkiintoinen esimerkki siitä, miten musiikin laadulla ja tunnettuudella ei usein ole mitään tekemistä keskenään, vaikka bändit olisivat tehneet jokseenkin samantyyppistä musiikkia. Samael kuuluu arvostetuimpiin sveitsiläisiin metallibändeihin heti Celtic Frostin vanavedessä, mutta kotimaassaankin sen paras albumilistasijoitus on vaatimattomasti 37.
Valon valta: laulua ja tanssia
![]() |
Valo voittaa pimeyden voimat, jos vain itse haluat. |
Levyn parhaisiin biiseihin kuuluva hypertarttuva On Earth muistuttaa, että vaikka länsimaisen ihmisen ilmaisutapojen kirjo on taantunut hyvin kapeaksi, niin ihmisen luonto on laulaa ja tanssia: "before we could talk we were singing / before we could run we were dancing". Etenkin sulkeutuneisuuteen taipuvaisessa suomalaisessa kulttuurissa, jossa moni uskaltaa näyttää tunteitaan vain jääkiekon MM-kisojen aikaan, tämä on tärkeä sanoma. Tai oikeammin erittäin tärkeä. Muut 350 päivää vuodessa pitää käyttää kaikki energia siihen, että mahtuisi kaikkiin mahdollisiin tavallisuuden muotteihin eikä antaisi itsestään mitään ulos, jottei naapuri mieti että mikähän nisti se tuokin on.
Mutta enimmäkseen kaupungin nimiä luetteleva On Earth tahtoo silti sanoa, että pohjimmiltaan ihmiset ovat kovin samantyyppisiä joka maailman kolkassa Sofiasta Johannesburgiin, Hong Kongista Pietariin ja niin edelleen. Jokaisella on unelmia, jokainen haluaa tulla rakastetuksi ja ymmärtää maailmaa:
Dancing with a hidden tribeMainittakoon vielä lopuksi, että Reign of Lightin ja melkein kaikki muutkin Samaelin levyt on tuottanut Waldemar Sorychta, jonka lusikka on ollut mukana monessa klassikkosopassa: miehen käsialaa ovat muiden muassa Tiamatin Wildhoney, The Gatheringin Mandylion, Moonspellin melkein koko tuotanto — sekä Sentencedin Down ja Frozen, joilla Sorychta lisäksi soitti koskettimia.
Learning to move and fly
Touching the sky with our hands
Longing to love to understand
Levyn muita huippuhetkiä
Moongate
Inch'allah
Reign of Light
Oriental Dawn
Further
Aiheesta muualla
Imperiumin arvostelu (arvosana 10/10)
Soundin arvostelu (arvosana 5/5)
Metalliluolan arvostelu (arvosana 8,5/10)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti