Pain of Salvation — Healing Now
(albumilta Road Salt Two, 2011)
Syksy onkin näköjään peruttu, joten parin viikon takainen Mostly Autumn -valinta ja muut viime viikkojen synkistelyt saavat nyt vastapainoa. Road Salt Two on aika valoisa levy, vaikka bändin nimessä onkin (viime viikon tapaan) sana "pain". Levy on jatkoa vuotta aiemmin julkaistulle ykkösosalle, ja vaikka Road Salt One on hyvä kokonaisuus, pistää jatko-osa vielä pykälän tai pari paremmaksi.
Progemetallibändinä tunnetuksi tullut Pain of Salvation teki 2010-luvun alussa Road Salt -levyillä loikan metallista musiikkiin, jota on jälleen paremman puutteessa kutsuttava progressiiviseksi rockiksi. (Liekö sattumaa, että edellinen virke kuvaisi pelkät erisnimet vaihtamalla myös PoS-possen maanmiehiä Opethia.) Road Salteilla Pain of Salvation tekee monipuolista musiikkia ja tarjoaa kattauksen keskenään erityyppisiä mutta saumattomasti kokonaisuudeksi nivoutuvia biisejä. Mukana on paljon pehmeän folkahtavaa melodisuutta, mutta toisessa ääripäässä bändin metallimenneisyyskin pääsee välillä kuuluviin. Soundimaailma ansaitsee paljon kiitosta: sähkökitarat murisevat ja rummut paukkuvat todella luonnollisen ja hiomattoman kuuloisesti, jotenkin vanhahtavasti, mutta silti moderniin malliin potkivasti. Ei ole pelkoa, että levy kuulostaisi liian pehmoiselta ja särmättömältä, mikä joskus on ainakin omiin korviini ongelmana tämän tyylisessä musiikissa. Ensimmäinen korvaan tarttuva elementti on varmastikin järjettömän taitava vokalisti: Daniel Gildenlöwin todella heittäytyvä, spontaanin kuuloinen ja kaikki mahdolliset variaatiot kiljumisesta ja räkäisestä huudosta herkkään balladitulkintaan kattava lauluääni. Mitäs muuta: sävellykset ovat täynnä hienoja ideoita, sovitukset hyperrikkaita taidonnäytteitä, upeaita moniäänisiä kohtia riittää ja ranskalaisrumpali Léo Margaritin eläväistä soittoa on ilo kuunnella. Bändin kokemus kuuluu siinä, kuinka hienosti ja omaperäisesti se osaa nostaa melodiansa esiin kuhunkin biisiin sopivasti ja luoda yksittäisten kivojen kohtien sijaan kokonaisia hienoja biisejä — ja kokonaisen hienon levyn.
Mutta parhaiten tämä adjektiivisekamelska aukeaa parikin biisiä kuuntelemalla. Balladit 1979 ja Through the Distance kuuluvat levyltä ehdottomiin suosikkeihini, mutta ajattelin valita viikon biisiksi vähän paremmin kokonaisuutta kuvaavan kappaleen. Healing Now'n kitarat helkkyvät niin ihastuttavasti, ettei siitä kai kukaan voi olla tykkäämättä. Kuitenkin biisi on hyvä osoitus siitä, ettei pehmoisesta helkkymisestä huolimatta tarvitse tarjota ihan pelkkää pumpulia.
Alle linkittämäni Kaaoszinen levyarvostelu on levystä varsin onnistunut kuvaus.
Levyn muita huippuhetkiä
Softly She Cries
Conditioned
To the Shoreline
1979
The Deeper Cut
Mortar Grind
Through the Distance
Aiheesta muualla
Kaaoszinen levyarvostelu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti