Mostly Autumn — The Gap Is Too Wide
(albumilta The Spirit of Autumn Past, 1999)
Englantilainen Mostly Autumn on niitä bändejä, joista hyvin harva on kuullut. Netistä ei löydy sen levyistä yhtään suomenkielistä arviota, levyjä on vaikea löytää ostettavaksi eikä edes pääkaupunkiseudun kirjastoista löydy lainattavaksi kuin pari bändin levyä. Tietääkseni Mostly Autumn ei ole myöskään käynyt Suomessa koskaan, mutta hauskana anekdoottina voi mainita bändin — tai lähinnä sen levyillä ja keikoilla monesti vierailleen Troy Donockleyn — vetäneen joskus livenä irlantilaisen säkkipillin dominoimaa versiota Finlandia-hymnistä.
Kuten nokkelimmat ovat saattaneet jo bändin nimestä päätellä, voi Mostly Autumnin musiikkia pitää jossain määrin syksyisenä. On kuitenkin syytä korostaa, ettei kyse ole suomalaisessa musiikissa hyvin yleisestä marraskuisesta syksyisyydestä; musiikista, jonka kuunteluun sopivin hetki on sunnuntai-illan kävelyretki marraskuisessa vesisateessa ja pimeässä hiljaisuudessa. Ennemmin kyse on kirkkaan ja kirpeän syyskuun aamun syksyisyydestä. Luonto ei masennu mustana vaan hehkuu kaikissa väreissään, ja Mostly Autumnin sanoissa on läsnä suuria tunteita jotenkin vilpittömässä ja viattomassa, syksyn kuulauden paljastamassa muodossa. Kun kesäinen, päihtynyt hetken huuma jää taa, joutuu ihminen hiljentymään ja kohtaamaan itsensä, ja sellaisesta rehellisestä itsetutkiskelusta on Mostly Autumn tehty. Bändin musiikki ei ole synkkää, vaan pehmeää ja kaunista, rauhoittavaa. Oheisen kansikuvan hyväntuulisista miekkosistakin näette, että tämä on elämään positiivisesti suhtautuvaa musiikkia. Parhaissa biiseissä vastuu vokaaleista on yleensä herkkä-äänisellä Heather Findlaylla; sen sijaan bändin johtohahmo Bryan Joshin laulussa ei juuri ole kehumista.
Sopivin genre Mostly Autumnille on (folk-henkinen) progressiivinen rock, mutta siitä puuttuu ainakin minulle progessa yleensä niin luotaantyöntävä kiemurainen kitarointi. Soitinkirjo on erittäin laaja, kuten The Spirit of Autumn Pastin Wikipedia-artikkelia silmäämällä voi todeta, ja perinteinen bändisointi on sen verran rajoittuneessa roolissa, että rock-musiikista puhuminen tuntuu jopa jollain tavalla harhaanjohtavalta. Instrumentaalilurituksia riittää, ja siitä The Gap Is Too Wide on osuva esimerkki. Lyriikkaa on muutama lyhyt säkeistö, joiden jälkeen biisi (ja levy) päättyy melkein kymmenminuuttiseen instrumentaalifiilistelyyn.Ja millä tavalla päättyykin. Jos pitäisi nimetä "kaunein" biisi, jonka olen ikinä kuullut, ensimmäisenä tulisi varmaankin mieleen The Gap Is Too Wide. En osaa enkä näin keskellä yötä jaksaisikaan lähteä sitä sen enempää paloittelemaan osiin.
Sen kuitenkin sanon vielä, että kuulemistani Mostly Autumn -levyistä paras on hienolla kannella siunattu The Last Bright Light (2001); suosittelen sitä varauksetta, jos tässä tekstissä linkitetyt biisit yhtään iskevät. Bändi on ehtinyt julkaista jo 11 studiopitkäsoittoa ja peräti yhdeksän live-levyä, joten innostuvalle kahlattavaa riittää.
Levyn muita huippuhetkiä
Pieces of Love
Please
Evergreen
The Spirit of Autumn Past (Part 2)
Lisää aiheesta
Mostly Autumn rateyourmusic.comissa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti