Aiemmin blogissa on käsitelty jalkapalloa vain parin kirja-arvostelun verran, vaikka jalkapallo on erittäin suuri osa elämää eli laiffia ja kyseessä on lifestyle-blogi. Korjaamme epäkohtaa tällä tekstillä, jossa käydään läpi kaikki kaksitoista Veikkausliiga-joukkuetta; ennustetaan, miltä sarjataulukko kauden päätteeksi näyttää ja tarjotaan lukijoille koukkuja siihen, keitä loppukaudella kannattaa seurata.
(En haluaisi mainostaa, mutta on syytä muistuttaa, että ISTV:stä saa katsoa kaikki liigaottelut suorina ja jälkilähetyksinä hyväntekeväisyyshintaan kymmenen euroa kuussa.)
Ne ajat, jolloin keväisin puhuttiin "kaikkien aikojen kaudesta", mestaruustaisteluun nimettiin useita isoilla budjeteilla operoivia Suomen suurimpien kaupunkien seuroja, joilla oli luotseina kovimpia kotimaisia valmentajasuuruuksia ja kentällä kovia miehistöjä usein kovilla paluumuuttajilla ryyditettynä, ovat jo melkein vuosikymmenen takana. Tällä kaudella HJK on jälleen kerran ollut aivan ylivoimainen ykkössuosikki. Entisistä haastajista TPS ja Haka ovat Ykkösessä, Honka Kakkosessa, TamU ja MyPa kaatuneet. Ainoa kärkikahinoihin noussut uusi tekijä on SJK. Kakkossijalle voi päästä jo liigajyrien tsemppifutiksella, kuten RoPS on osoittanut.
Toisaalta ison profiilin nousijat HIFK, KTP ja Ilves ovat tuoneet liigaan rutkasti väriä ja vetäneet paljon väkeä katsomoihin. Stadin derbyt kahden ison helsinkiläisseuran välillä ensi kertaa puoleen vuosisataan (!) ovat olleet kauden kovin yksittäinen juttu. Liigakarsinnan toivottu palauttaminen taas tuo vipinää niin liigan putoamistaisteluun kuin Ykkösen kärkitaistoonkin. Liigan pohjilla ei ole nähty viime kauden TPS:n kaltaista juniorilaumaa tai Hongan ulkomaalaissirkusta, vaan putoajan paikalla on yllättäen rutinoituneista liigapelaajista koostuva VPS.
Mestareiden liigan karsintaan etenee liigamestari. Liigassa toiseksi ja kolmanneksi sijoittuneet joukkueet pääsevät puolestaan karsimaan paikasta Eurooppa-liigaan yhdessä vuoden 2015 Suomen Cupin voittajan kanssa; jos cup-voittaja löytyy liigan kärkikolmikosta, myös liiganeloselle aukeaa paikka europeleihin. Liigan jumbo putoaa suoraan Ykköseen ja sarjan toiseksi viimeinen karsii paikastaan Ykkösen toiseksi parasta joukkuetta vastaan.
Jäljellä on enää hieman runsas kolmasosa 33 kierroksen kaudesta. Seuraavassa katsaus jokaiseen joukkueeseen ja seuraa häntä -poiminta loppukaudelle. Joukkueet ovat siinä järjestyksessä kuin uskon niiden kauden päättyessä olevan.
Arvioitu loppusijoitus, joukkueen nimi (ottelut voitot—tasapelit—tappiot pisteet, pistettä per peli, sijoitus tällä hetkellä pistettä per peli -lukeman mukaan)
KÄRKIKAMPPAILU
1. HJK (21 11—7—3 40, 1,90, 1.)
HJK kärsi Kazakstanissa suurin piirtein niin raskaan tappion kuin jalkapallossa on mahdollista kärsiä. Kyseessä oli uskomattoman tärkeä ottelu, huikea mahdollisuus edetä Mestareiden Liigan karsinnan viimeiselle kierrokselle. Nyt jos koskaan on urheilupsykologille tarvetta.
On mielenkiintoista nähdä, kuinka HJK onnistuu nollaamaan musertavan tappion. Eurokentillä joukkueen taival jatkuu Eurooppa-liigassa, jonka playoff-kierroksen parit arvotaan perjantaina. Tulossa on arvontatuloksesta riippumatta Astanaa paljon kovempi vastustaja, ja on erittäin todennäköistä, ettei HJK onnistu voittamaan otteluparia. Itseluottamukselle ja liigaan keskittymiselle sekään ei tee hyvää.
HJK on tänä vuonna valtavasti viime vuotista heikompi. Sen nimekkäät hankinnat ovat Atomu Tanakaa lukuun ottamatta flopanneet pahasti; Mike Havenaar ja Guy Moussi eivät ole olleet lainkaan sitä, mitä odotettiin. Toni Kolehmainen ei ole onnistunut täyttämään Robin Lodin jättämää aukkoa; Kolehmaisen pallollinen peli on ollut kelvollista, mutta puolustussuuntaan hän on ollut auttamattoman pehmeä. Gideon Baahille näyttää viime kauden tapaan olevan erittäin vaikeaa syttyä tavallisiin liigaotteluihin, mistä on seurannut ylimielistä ja virheherkkää pelaamista. Markus Heikkinen ja Tapio Heikkilä eivät ole vakuuttaneet, ja Valtteri Moren siirtyi Belgiaan. Yleensä niin luotettava tehomies Demba Savagekin on vaellellut varjojen mailla. Juhani Ojala ja Macoumba Kandji ovat sentään kovia hankintoja.
Kun pelilliset ongelmat ja henkisesti äärimmäisen raskas tilanne lasketaan yhteen, voisi kuvitella, että Klubin mestaruus olisi todella uhattuna. Suurimmat uhkaajat RoPS ja SJK operoivat kuitenkin monta valovuotta Klubia heikommalla materiaalilla ja ovat lisäksi ajautuneet lähes kriisinomaiseen pelilliseen alamäkeen, joten niiden saumat mestaruuteen vaikuttavat äärimmäisen ohuilta. IFK Mariehamn pelaa seuraavaksi neljä ottelua samassa ajassa kuin HJK yhden, joten muutaman viikon kuluttua saarelaiset voivat jo olla pisteissä mitaten lähellä Klubia. Ainakin hetkeksi jännitystä voi siis syntyä, mutta tärkeissä peleissä ensikertalainen ei tapaa olla parhaimmillaan, ja HJK hoitanee sarjan helposti kotiin jo pelkällä rutiinilla ja ammattiylpeydellä.
Seuraa häntä: Veikkausliigan 2010-luvun paras maalintekijä
Demba Savage on ollut viime ajat valtavan kaukana parhaastaan. HJK:n laituriosasto on kuitenkin sen verran kapea, että penkille Savage ei kunnossa ollessaan ajaudu. On yksinäinen hyökkääjä sitten Havenaar tai Ousman Jallow, kärkimies ei loppukaudestakaan todennäköisesti kovin montaa byyriä nakuta, ja Savagen varassa on jatkossakin iso osa maalinteosta. Korostan silti, että mestaruuden HJK voi hävitä vain 1) ajautuessaan kollektiivina vakavaan henkiseen kriisiin ja 2) nähdessään jonkin kilpailijoistaan yltyvän syksyllä hurjaan vireeseen. Pelkkä Savagen surkea syksykään ei vielä riitä pudottamaan HJK:ta ykköspallilta.
2. IFK Mariehamn (20 7—10—3 31, 1,55, 4.)
IFK on saanut pikkuhiljaa kaikki kovimmat nimensä jalkeille, ja joukkueen suunta vaikuttaisi olevan ylöspäin. Joukkueen selvästi heikoimmalta lenkiltä näyttänyt laitapakki Thomas Mäkinen on saanut väistyä Albin Granlundin palattua rosteriin, ja Granlundin otteet ovat heti olleet pari astetta kovempaa tasoa. Myöskään nuoren laiturin Robin Sidin taso ei valitettavasti vielä näyttänyt liigan kärkitaistoon riittävän. Petteri Forsell ja liian vähälle huomiolle jäänyt Diego Assis ovat sarjan parhaita murtavien syöttöjen tarjoilijoita, ja tämän kaksikon ollessa kunnossa on varmaa, että IFK kykenee luomaan paljon maalipaikkoja. Jopa pitkiä ratkaisusyöttöjä mielellään yrittävä puolustava kk-mies Duarte Tammilehto antaa luomistyössä oman panoksensa. Kun toinen laituri Brian Span on myös kova tekijä ja hypernopea Dever Orgill liigan aivan parhaita hyökkääjiä, maaleja on tulossa jatkossakin. Erikoistilanteissa tarjolla on sarjan kovimpia pelotteita Forsellin potkutekniikan ja jo kolme häkkiä iskeneen toppari Jani Lyyskin ansiosta.
IFK on vuosia tunnettu hurlumhei-joukkueena, mutta tällä kaudella homma on toiminut toiseenkin suuntaan. Granlundin palattua koko puolustuslinja on rautaa ja U21-maajoukkuevahti Otso Virtanen kuuluu paikallaan liigan eliittiin. Takamatkaa on, mutta omissa papereissani IFK on kovin kandidaatti liigakakkoseksi.
Seuraa häntä: ainut kysymysmerkki on toinen alempi keskikenttäpelaaja Tammilehdon vierellä.
Anthony Dafaa ei ole toistaiseksi onnistunut.
Philip Sparrdal Mantilla pelasi itselleen käsittääkseni vieraalla paikalla RoPSia vastaan hyvin, mutta riittääkö jommankumman taso loppukaudella pitämään joukkueen tasapainossa?
3. RoPS (21 11—5—5 38, 1,81, 2.)
RoPSin katastrofaalinen alkukausi kääntyi täysin yllättäen jyrkäksi ylämäeksi, joka on kuitenkin hurmoksellisen kliimaksinsa, HJK-kotivoiton jälkeen hyytynyt pahemman kerran. Rotaatio on ollut RoPSilla koko sarjan vähäisintä, ja avainmiesten kärsiessä pelikielloista ja loukkaantumisista erittäin kapea materiaali ei vain ole riittänyt. VPS:ää vastaan joukkue oli tasapeliin jäämisestä huolimatta erittäin hyvä etenkin avausjaksolla ja IFK Mariehamnia vastaan se onnistui nappaamaan pisteen vaikka pelasi 85 minuuttia vajaalla takaa-ajoasemassa, mutta KuPSia vastaan esitys oli heikko. Hälyttävää on ollut erikoistilannemaalin päästäminen heti ottelun alussa jo kolme kertaa peräkkäin.
Simo Roihan taso ei yksinkertaisesti riitä liigaan, Moshtagh Yaghoubi on hehkutuksista huolimatta pelannut läpi kauden epätasaisia pelejä ja ollut jatkuvasti kykenemätön luopumaan pallosta ajoissa, ja KuPSia vastaan hienoa kautta pelaava maalivahti Ricardokin pelasi heikon ottelun. RoPS nousi kärkitaistoon malislaisella kovan prässin tsemppifutiksella, jossa pääosia ovat näytelleet keskinkertaisina pidetyt futaajat Janne Sakselan, Juha Pirisen, Ville Saxmanin ja Mika Mäkitalon tapaan. Parhaimmillaan joukkueen peli on kuitenkin näyttänyt erittäin suunnitelmalliselta, siltä, että jokainen tietää, missä vapaa kaveri palloa kulloinkin odottelee. Keskikentän kolmikon Mäkitalo—Okkonen—Yaghoubi taito perussyötöissä on kovaa luokkaa eikä siltä vääntövoimaakaan puutu. Pirinen ja Saksela ovat ravanneet laidoille sairaita kilometrimääriä ja Aleksandr Kokko viimeistellyt kovalla prosentilla. Mutta kun kaikki ei lähdekään kulkemaan, etenkään RoPSin hyökkäyspään profiilipelaajien rutiinitaso ei riitä vertailussa Klubiin tai maarianhaminalaisiin, eikä RoPSilta löydy riittävästi luovuutta maalipaikkojen rakenteluun sellaisella syötöllä, jolla tiukat pelit kääntyisivät jatkuvasti kärkitaiston vaatimiksi voitoiksi.
Seuraa häntä: "Mosa" Yaghoubi osuu jokaiselle RoPSin pelejä katsovalle väistämättä silmään. Afganistanilaistaustaisella Mosalla on suomalaispelaajalle aivan poikkeuksellinen taito ja etenkin halu haastaa vastustajia, huikea kyky vääntää kaksinkamppailuja oman joukkueen eduksi ja taitoa myös upeisiin syöttöihin ja laukauksiin etenkin erikoistilanteissa, mutta vastapainoksi peliäly on ainakin toistaiseksi erittäin puutteellinen. Mosan peliä on hyvin turhauttavaa katsoa, kun hän helppojen syöttöjen sijaan hautoo palloa toistuvasti omissa jaloissaan niin kauan että menettää sen, tai pyrkii ajamaan juuri sakeimpiin sumppuihin haastamaan viittä vastustajaa kerralla. On mielenkiintoista nähdä, kykeneekö Mosa päästämään paheistaan irti; huolestuttavaa ja yllättävää on, ettei Juha Malinen ole saanut lainkaan kitkettyä nuorukaisen pahoja tapoja kauden kuluessa. Näillä näytöillä tie Veikkausliigaa tasokkaampaan ulkomaiseen sarjaan lienee vielä tämän kauden jälkeen ummessa.
4. SJK (20 10—4—6 34, 1,70, 3.)
Suomalaiseen futikseen on viime vuosina pesiytynyt nk. pimputtelupamputtelu eli päämäärätön pallonhallintapeli, joka kyllä tuottaa hyviä syöttöprosentteja, mutta ei maalipaikkoja. Maajoukkueen lisäksi karmein esimerkki tästä vitsauksesta on ollut tämän kauden SJK. Seinäjokiset putosivat Eurooppa-liigasta niukasti islantilaiselle FH:lle, kun hallinta ei konkretisoitunut murtaviksi syötöiksi, vaan joukkue liikutteli palloa hitaasti sivuttain ja alaspäin. Liigassa joukkue on välillä väläytellyt, mutta ollut kuitenkin kauden suurimpia pettymyksiä. Raajarikkoista Interiä vastaan nähtiin sunnuntaina Seinäjoella järkyttävän heikkotasoinen ottelu, jonka maksimaalisen väsynyt SJK onnistui jopa häviämään. Materiaali on edelleen kova, mutta asennepuolella ei aivan kaikki vaikuta olevan kunnossa. Alisuorittajia riittää: talvella maajoukkueessakin debytoinut Johannes Laaksonen on vajonnut kauas viime kauden tasostaan, Mehmet Hetemaj ei erotu massasta, tähtitopparina kauteen lähteneen Cedric Gogouan otteista paistaa ylimielisyys ja heikosta keskittymisestä juontuva hasardiherkkyys, Wayne Brownin otteista on entinen loisto kaukana ja hehkutettu hankinta Ariel Ngueukam ei meinaa saada peliaikaa, vaikka hyökkääjä Toni Lehtinen on pelistä toiseen aivan väärässä paikassa mitaleista taistelevan joukkueen avauskokoonpanossa. Laitureista Bahrudin Atajic kykenee erinomaisuuteen vain väläyksittäin ja Akseli Pelvas on laidalla väärällä paikalla.
On mielenkiintoista nähdä, kuinka Simo Valakari onnistuu kokoamaan joukkueensa tämänhetkisestä aallonpohjasta taisteluun mitaleista ja europaikoista. Nyt joukkueeseen on saapunut Roope Riski, puhdas
poacher, jonka soveltuvuus Valakarin systeemiin tuntuu suurelta kysymysmerkiltä. SJK tykkää hallita palloa ja antaa vastustajan vetäytyä, mikä ei ole Riskin kaltaiselle pystyynjuoksijalle todellakaan sopivin pelitapa. Sanomattakin lienee selvää, että keskityksissä Riski on pelkkä statisti. Lisäksi ongelmallisena persoonana tunnettu Riski voi entisestään horjuttaa joukkuehenkeä, joka ei ainakaan kentällä näkyvän taistelutahdon tai pikemminkin sen puutteen perusteella vaikuta olevan aivan parhaissa kantimissa. Jos haluaa nähdä uhkien lisäksi myös mahdollisuuden, on suoraviivainen Riski tietenkin palanen, jonka avulla Valakari voi saada vietyä joukkueen peliä vauhdikkaampaan ja röyhkeämpään suuntaan.
SJK on kauden kenties suurin alisuorittaja; potentiaali riittää huimasti parempaankin, mutta toisaalta kokemattoman valmentajan käsissä korttitalon romahtinenkin voi olla lähellä. Hitaasti pallon kanssa nyhväävä SJK on ollut kauden tylsimpiä joukkueita, mutta sikäli Kerhoa kohtaan riittää mielenkiintoa, että SJK:n sijoitus lopullisessa sarjataulukossa on hyvin vaikeaa ennustaa. Sen pahemmin jyrkkä ylä- kuin alamäkikään ei juuri yllättäisi.
Seuraa häntä: kovalla Serie B -statuksella Suomeen palanneelta
Mehmet Hetemaj'lta ei ole nähty Seinäjoella niin vahvoja otteita kuin moni odotti. Valitettavasti "Mehun" pelaaminen näyttää monesti melko laiskalta, eikä mies näytä sellaiselta johtajalta mitä cv:n perusteella olisi lupa toivoa. Menestyäkseen kärkitaistossa SJK tarvitsee keskikentän pohjan kaksikolta Hetemaj—Laaksonen johtajuutta, enemmän eteenpäin suuntautuvia syöttöjä ja tiukempia otteita puolustussuuntaan.
5. FC Lahti (19 6—8—5 26, 1,37, 6.)
Heikon alkukauden jälkeen Lahti on saanut tuotua hyökkäämiseensä nopeutta, ja kurssi on ylöspäin. Joukkue kykenee liikuttamaan palloa hyökkäyskolmanneksella hallitusti vähillä kosketuksilla; näyttää siltä, että pelaajat tietävät, mihin joukkuetoverit ovat kulloinkin liikkumassa. Lahden kauden parhaille esityksille vetää itse näkemistäni peleistä vertoja vain RoPSin huikea ensimmäinen puoliaika HJK:ta vastaan.
Toisaalta siinä missä alkukauteenkin mahtui erinomaisia otteita, on joukkue edelleen ailahtelevainen, ja heikkoa Jaroa vastaan kotikentällään se ei pistettä enempää ansainnutkaan. Mika Ääritalo ja Aleksi Ristola ovat kenties odotetustikin osoittautuneet tyhjiksi arvoiksi, mutta Aristote Mboman saapumisen myötä hyökkäyspeli on parantunut. Materiaali on laadukas ja hyvin laaja, eikä nousu mitalitaistoonkaan tulisi valtavana yllätyksenä, sillä IFK Mariehamnia lukuun ottamatta muiden Lahden saavutettavissa olevien joukkueiden käyrä on alaspäin.
Seuraa häntä: Lahden joukkue on täynnä todella rutinoituneita Veikkausliiga-konkareita, joiden otteissa ei ole juuri uutta kenellekään sarjaa viime vuosina edes vähän seuranneelle. Nuorisokaarti vääntää Kakkosta Akatemian riveissä putoamista vastaan, ja myös liigauransa komeasti aloittaneen Mikko Kuninkaan minuutit ykkösjoukkueessa lienevät tiukassa etenkin, jos loppukaudenkin peleissä on panosta. Lahden ailahtelevaisuuden symboli on
Drilon Shala, jonka otteet vaihtelevat pelistä toiseen loistavasta surkeaan. Keskikentän moottori
Xhevdet Gela on niin ikään välillä erinomainen, välillä pimennossa. Mitalitaistoon noustakseen Lahti tarvitsee tasaisempaa laatua tältä kaksikolta.
HARMAA KESKIKASTI
6. FC Inter (21 8—8—5 32, 1,52, 5.)
Interin kurssi lähti jyrkkään laskuun sen jälkeen, kun joukkue jyräsi HJK:n ja Mika Ojala lähti Saksan kolmosliigaan. Puolustuslinjassa viime aikoina vain Juuso Hämäläinen on esiintynyt tasaisen varmasti; muu linja on vaihdellut varsin paljon ja pahoja virheitä on sattunut vuorotellen jokaiselle. Keskikentän keskustasta ovat miehet vähissä, jos Ari Nyman joutuu jatkossakin tuuraamaan pakkina ja Kaan Kairisen selkävaivat jatkuvat. Kairisen, Nymanin ja Vincent Onovon muodostama trio on toisaalta keskikentällä yhdessä häärätessään erittäin kova. Interin taso voi heilahdella rajustikin pelistä toiseen sen mukaan, keitä kulloinkin on saatavilla.
Varmaa on kuitenkin se, että ilman uusia hankintoja Interin hyökkäyskalusto on niin karmeaa höpöhöpö-tasoa, että mitalisijat karkaavat väistämättä. Ojalan lisäksi ensin loukkaantuneena pitkään ollut ja sitten Brightoniin siirtynyt Vahid Hambo on suuri menetys. Guy Gnabouyou ja Solomon Duah ovat kyllä nopeita ja näppäriä, mutta viimeiset ratkaisut tapaavat olla sekä typeriä valintoja että teknisesti epäonnistuneita. Kaksikon paitsiotilanteeksi sohlaama kahdella nollaa vastaan -hyökkäys Seinäjoella oli pelkkä jäävuoren huippu. Vuosikymmenen takainen tähti Serge N'Gal on kuitenkin ollut hyökkääjäosaston kaikista heikoin lenkki.
Seuraa häntä: vasta 16-vuotias elegantti keskikenttäpelaaja
Kaan Kairinen on ollut Interin keskikentällä ajoittain jopa häikäisevä. Näyttäviä syöttöjä tarjoilevan Kairisen peli on hienoa seurattavaa, mutta Kairinen on tuntunut jäävän vähemmälle huomiolle kuin vaikkapa häntä yli kaksi vuotta vanhempi HIFK:n Fredrik Lassas. Sergei Eremenko taas on Kairista vain pari viikkoa nuorempi ja pelannut paljon vähemmän paljon huonommassa joukkueessa. Tällä hetkellä Kairinen on ehkä koko liigan lupaavin nuori pelaaja, jonka kehitystä kannattaa toden totta seurata.
7. HIFK (19 5—9—5 24, 1,26, 8.)
Monille HIFK:n vahvuus on ollut yllätys, minulle ei. Puolentusinaa rutinoitunutta liigapelaajaa sainannut HIFK on saanut nauttia maan parhaista kannattajista ja laajasta rosterista, joka oli supertiheästi pelatulla alkukaudella kullan arvoinen. HIFK on pyörittänyt miehistöään pelistä toiseen liigajoukkueista ylivoimaisesti aktiivisimmin ja kyennyt aina heittämään avaukseen tuoreita jalkoja. Pelitahdin rauhoittuessa loppukaudeksi tämä etu luonnollisesti katoaa. Toisaalta HIFK kärsii tällä hetkellä loukkaantumissumasta ja saa kiittää laajaa materiaaliaan siitä, että kykenee edelleen peluuttamaan riittävän tasokkaita pelaajia. Ero esimerkiksi Jaron ja RoPSin kaltaisiin maakuntaseuroihin on iso; HIFK kykenee houkuttelemaan kovia kotimaisia pelaajia puoleensa ilman suuria setelinippuja, jo pelkällä helsinkiläisyydellään.
HIFK laskee pelinavaamisvaiheessa säännöllisesti keskikentän keskustan pelaajan toppareiden väliin ja kykenee siten avaamaan peliä kontrolloidusti; joukkue tykkää hallita pelejä ja olla roiskimatta pitkää palloa. HIFK on ollut liigan pallonhallintaan pyrkivistä joukkueista sikäli iloinen poikkeus, että se on kyennyt esittämään myös liikkuvaa ja nopeaa hyökkäyspeliä, jossa on parhaimmillaan nähty tämän tästä näyttäviä syöttökombinaatioita. Yksilötasolla joukkueen hyökkäysmateriaali ei ole kovin taidokasta, asemiinsa ajan kanssa asettuneen vastustajan rivien murtaminen on sille usein hyvin vaikeaa, ja Pekka Sihvolan varassa on ollut hyökkäyskolmanneksella turhankin paljon. Viisi maalia mättänyt Sihvola on ainut useammin kuin kahdesti verkkoa heilutellut hifkiläinen.
Seuraa häntä: HIFK pyrkii hyökätessään tuomaan painottoman puolen laiturinsa keskiakselille luodakseen keskelle ylivoiman ja tyhjentääkseen painottoman laidan laitapakin juoksuille. Tämä tarjoaa pakeille avaimia suurtekoihin hyökkäyspäässä, ja paperilla entinen hyökkääjä/laituri
Nnaemeka Anyamele on rooliin täydellisesti istuva pelaaja. Toistaiseksi Anyamelen nopeutta ja haastamiskykyä on kuitenkin kyetty hyödyntämään harmittavan vähän, ja tehot ovat jääneet vähiin. Ainakin yhtä paljon haastetta on luonnollisesti puolustustyön kehittämisessä. U21-maajoukkupelaajan kehittymistä kannattaa seurata, vaikka mitalitaiston ja putoamistaiston välissäseilaava HIFK pelannee loppukaudesta melko merkityksettömiä matseja.
8. KuPS (18 6—6—6 24, 1,33, 7.)
KuPS on kova erikoistilanteissa, mutta pelitilannemaalien tekeminen on sille hyvin vaikeaa. KuPS on tehnyt kauden 18 ottelussa käsittämättömän vähäiset seitsemän pelitilannemaalia!
KuPS aloitti kauden erittäin vahvasti, mutta Petteri Pennasen loukkaantuminen on ollut sille valtava isku. Joukkueella ei yksinkertaisesti näytä olevan keinoja vastustajan linjojen ohittamiseen yksi kerrallaan, vaan se joutuu jatkuvasti heittämään pitkiä juoksupalloja Saku Savolaiselle tai hakemaan Irakli Sirbiladzen päätä. Sirbiladze on edelleen vahva härkä, mutta miehen maalisarake näyttää tällä kaudella nollaa. KuPSin huonosti organisoitu pelinrakentelu ei vain kykene luomaan ykköshyökkääjälleen maalintekopaikkoja. KuPS ei kykene hallitsemaan pelejään ja maalinteko on sille hyvin vaikeaa, joten ruusuista loppukautta joukkueelle on vaikea ennustaa. Toisaalta joukkueen materiaali on paljon sarjan häntäpään nelikkoa kovempi, ja ...
Seuraa häntä: ... nuorisokaarti
Saku Savolaisen (-96),
Ilmari Niskasen (-97) ja
Urho Nissilän (-96) viime aikaiset mainiot otteet ovat sytyttäneet koko joukkueen taas parempaan iskuun, mistä parhaana esimerkkinä toimi RoPSin jyrääminen Kuopiossa. Savolainen hakee hyökkäyspäässä hyvin palloja, Niskanen haastaa laidallaan ennakkoluulottomasti ja usein menestyksellä, ja Nissilä kykenee jakelemaan keskikentältä avainsyöttöjä.
PUTOAMISTAISTELU
9. Ilves (19 4—6—9 18, 0,95, 10.)
Ilves on yksi liigan harvoista todellisista duunarijoukkueista. Mutta siinä missä RoPS luottaa kovaan prässiin, Ilves tykkää etenkin vieraskentillä pudota alas ja iskeä sitten suoraviivaisesti vastaan. Ongelmana tässä on se, että pudotettuaan alas ja pelatessaan sitten pallon nopeasti ylös kärkimies Mika Lahtinen on hyvänkin syötön saadessaan aivan yksin, eivätkä hänen taitonsa riitä ohittamaan vastustajia 1vs1-tilanteissa. Pelinrakenteluvaiheessa Ilves pelaa palloa hyvin malttamattomasti ja satunnaisen oloisesti eteenpäin vaikeilla syötöillä, jotka ovat vastaanottajalle hyvin vaikeita ottaa haltuun ja johtavat yleensä nopeaan pallonmenetykseen. Joukkue ei malta kierrättää palloa sinne, missä tilaa olisi, vaan puskee eteenpäin painollista puolta. Etenkin kotona se kuitenkin puolustaa niin hyvällä sykkeellä, että vähätkin maalit riittävät usein pisteisiin. Kahdeksan kotipeliään Ilves on pelannut saldolla 3—4—1 ja maalierolla 6—4, kun taas kymmenestä vieraspelistä on irronnut vain neljä pistettä ja omiin kolissut peräti 25 kertaa.
Ilveksellä on siis jäljellä kaksi kotiottelua enemmän kuin vierasotteluita. Se vieläpä kohtaa loppukauden aikana kotonaan kaikki kolme muuta putoajakandidaattia, KTP:n ja Jaron jo seuraavan parin viikon aikana. Jos putoamistaisto menee Ilveksen osalta tiukaksi, on erittäin kokeneen joukkueen helppo veikata saalistavan elämän ja kuoleman peleistä enemmän pisteitä kuin Jaron ja KTP:n. Mahdollisessa liigakarsinnassakin Ilveksen kokemus olisi kovaa valuuttaa. Putoaminen vaikuttaa tällä hetkellä varsin epätodennäköiseltä, vaikka Ilveksen pallollinen peli on kaikkea muuta kuin laadukasta ja järkevää.
Seuraa häntä: entisen Hongan pelaajan
Antti Mäkijärven kehitys on jämähtänyt paikoilleen, mutta Mäkijärven oikea jalka on edelleen erikoistilanteissa liigan pelottavimpia. HIFK:n vieraana vapari pamahti jo ylärimaan. Peruspelaaminen on sillä tasolla, ettei Keke Armstrong tahdo uskaltaa heittää poikaa avaukseen, mutta erikoistilanteet ovat suuri osa Ilveksen uhkaa vastustajilleen, ja päästessään kentälle Mäkijärvi tuo niihin ison panoksen.
10. FF Jaro (20 5—5—10 20, 1,00, 9.)
Tämän kauden Jaro on siitä mielenkiintoinen porukka, että joukkueessa ei ole juuri lainkaan niin sanottuja liigajyriä, vaan joukkue muodostuu pääasiassa tuoreista ulkomaalaiskiinnityksistä ja nuorista lupauksista — Jaro on peluuttanut viime aikoina pelistä toiseen jopa useampia B-juniori-ikäisiä. Alexei Eremenkon valmentama joukkue pelaa erittäin rajallisella materiaalilla kunnianhimoista lyhytsyöttöpeliä, jossa palloa saadaan kyllä pidettyä omalla puoliskolla, mutta hyökkäyskolmanneksella sormi menee helposti suuhun ja hyökkäykset päättyvät järjestään täysin osoitteettomiin harhasyöttöihin.
Maalivahti Jesse Öst on esittänyt välillä hienoja reaktiotorjuntoja, mutta jäänyt paremmin mieleen karmaisevista virheistä, jotka ovat maksaneet joukkueelle viime peleissä useammankin maalin. Puolustuslinja on elänyt kovasti ja näyttänyt sangen haavoittuvaiselta; edellisissä kolmessa pelissä onkin omiin mennyt yhteensä seitsemän maalia.
Hyökkäyspäässä Jarolla on ihan yhtä paljon ongelmia. Melkein kaikki hyvä on viime pelissä syntynyt Denis Lima de Assisin kautta, kun taas Jose Manuel Rivera ja Jani Virtanen ovat varjojen mailla vaeltelevia laiskanpulskeita taiteilijasieluja ja perinteinen laiturityyppi Serge Atakayi ei ole vielä ainakaan avauksen tason liigapelaaja sitten millään.
Pelattuaan Jaakon päivien ottelussa heikosti HIFK:ta vastaan valmentaja Eremenko sanoi poikien olleen hermostuneita kauden ennätysyleisön edessä pelaamisesta. Tämä ei kuulosta kovin hyvältä sitä ajatellen, että erittäin nuori joukkue joutuisi loppukaudesta pelaamaan paineen alla putoamista vastaan.
Seuraa häntä: kuten todettua, Jarossa mielenkiintoisia pelaajia riittää. Nuorisokaartista valmiimmalta vaikuttaa kypsästi pelaava
Joona Veteli (-95), mutta
Serge Atakayi (-99) ja
Sergei Eremenko (-99)
ovat ainakin yhtä mielenkiintoisia nimiä ja ainakin jonkinasteisia onnistujia; sen sijaan Oskar Sandström (-98) on ollut itselleen vieraalla paikalla laitapakkina pahassa viennissä, eikä kaveri saane seuraavissa otteluissa juuri luottoa. Vuosikaudet Kakkosessa osumia maali per ottelu -tahtiin paukutellut
Denis on viimein päässyt oikealle tasolleen. Denis kykenee haastamaan 1vs1-tilanteissa tuloksekkaasti, voittamaan pääpalloja, tarjoilemaan maalipaikkoja muille ja tilaisuuden tullen viimeistelemään itse. Jaron hyökkäyspeli lepää hyvin pitkälti Denisin varassa, ja brassin täytyy pitää viime viikkoina nähty taso, jos Jaro meinaa napsia täysiä pistepotteja ja säilyttää liigapaikkansa ongelmitta.
11. VPS (18 2—5—11 11, 0,61, 12.)
Valtavan yllättäen jumboksi jäänyt VPS on viime aikoina vaikuttanut saavan peliinsä edes vähän tolkkua. En olisi valtavan huolissani maalinteosta, sillä nopeat laitamiehet Pyry Soiri, Loorents Hertsi ja Eero Tamminen kykenevät kyllä luomaan vastaiskuista paikkoja, joista putoamistaisteluun erittäin kova hyökkääjä Juho Mäkelä nakuttelee kaappeja. Puolustus herättää enemmän epäluottamusta: Timi Lahdelle tulee hasardeja, laitapuolustajien taso ei riitä kumpaankaan suuntaan ja keskikentän pohja on suuri kysymysmerkki etenkin, jos Denis Abdulahin kausi päättyy KTP-pelin loukkaantumiseen. Toisaalta materiaali ei edelleenkään kalpene ainakaan kotkalaisten rinnalla, joukkueessa riittää kokemusta ja hyökkäyspään arsenaali on sellainen, että voittojen nappaaminen vaikuttaa paljon todennäköisemmältä kuin KTP:llä. Lisäksi VPS vahvistuu loppukaudeksi lainalle tulevalla Juho Lähteellä, ja seura etsii lisäksi peräti 3—4 uutta hankintaa riveihinsä elokuun aikana. Maalivahtiosastolla Henri Sillanpää on monta luokkaa parempi ja kokeneempi kuin muiden putoajakandidaattien kassarit.
Seuraa häntä: U21-maajoukkueellekin tärkeä laituri
Pyry Soiri (-94) on tällä kaudella pelannut liigaa viimein isolla vastuulla ja esiintynyt ajoittain erinomaisestikin. Soiria vuotta nuorempi
Eero Tamminen ja -92-syntynyt
Loorents Hertsi täydentävät Vepsun mielenkiintoisen laituriosaston; haastamaan kykenevät suomalaiset laiturit ovat vähissä, mutta Vepsulla heitä on peräti kolmin kappalein. VPS joutuu loppukauden peleissään ottamaan paljon vastaan ja iskemään nopeasti takaisin, ja vastaiskuissa laitureiden on kyettävä menemään vastustajista ohi, tarjoilemaan Mäkelälle paikkoja ja viimeistelemään itsekin.
12. KTP (20 3—7—10 16, 0,80, 11.)
KTP:n peli on viime aikoina näyttänyt ajoittain hyvältäkin, ja HJK:n vieraana joukkue olisi melkeinpä pisteen ansainnut, mutta Vepsun isäntänä esitys oli onneton. Toki joukkue kärsi pelikielloistakin, ja Felipe Aspegrenin ja Jordi van Gelderenin poissaoloja ei ole pystytty liigatason miehillä paikkaamaan. Keskikentän keskustaan riittää kovia pelureita, mutta laidoilla ja etenkin kärjessä on paljon hiljaisempaa. Voi olla, että KTP hankkii hyökkääjän siirtoikkunan auetessa, mutta tällä hetkellä Juho Lehtosen ja Niko Ikävalkon muodostama hyökkäysosasto on yhtä vaarallinen kuin Nalle Luppakorva. Olettaen, että KTP ei löydä siirtomarkkinoilta kovaa hyökkääjää, on vaikea nähdä sen keräävän loppukaudella(kaan) kovin montaa voittoa. Viime syksyn kaikkien aikojen sulaminen ei myöskään herätä luottamusta sitä kohtaan, että Sami Ristilä pelaajistoineen handlaisi ratkaisupelien paineet kovin hyvin, mistä supertärkeän VPS-pelin heikko esitys kenties antoi jo esimakua.
Seuraa häntä: profiilipelaaja
Tamas Gruborovicsin kausi on ollut pettymys. Liigan 2010-luvun toiseksi parasta maalintekijää tarvittaisiin puolustamisen ja tilanteiden rakentelun lisäksi myös viimeistelemään, ja jos hyökkäyspään tuhnuilu jatkuu, saa nähdä, josko Ristilä siirtäisi Gruborovicsin kärkeen — keskikentän keskusta on nimittäin se alue, johon KTP:llä riittää liigatason vaihtoehtoja penkille saakka. On Gruborovicsin pelipaikka mikä tahansa, joukkueen ainoan tähden panos on KTP:lle putoamistaistossa elintärkeä.