Synestesia — Nimeni on Feeniks
(albumilta Feeniks, 2009)
Hyvin suosituksi ja kilpailluksi genreksi uudella vuosituhannella kohonneella melodisella death metalilla on ollut suuri rooli omankin musiikkimakuni kehityksessä. Monien tyylilajin bändien tuotantoon tuli teini-iässä tutustuttua, ja etenkin In Flamesin vuosien 1996—2002 tuotanto ja Insomniumin kaksi ensimmäistä levyä tekivät syvän vaikutuksen. Sittemmin on käynyt huomattavasti vaikeammaksi löytää millään lailla merkityksellisen kuuloista melodödöä: kaiken maailman scarsymmetryt ja omniumgatherumit tekevät niin geneerisen kuuloista mukarankkaa matskua, että väsymys iskee jo ennen ensimmäistä kertsiä. Esimerkiksi Arch Enemyn viimevuotista War Eternal -levyä kuunnellessa iski väistämättä tunne, että olen vain tullut jo vanhaksi tällaiselle musiikille.
Mutta onneksi niitä onnistumisiakin tulee vielä silloin tällöin vastaan. Vanha mestariyhtye Dark Tranquillity pisti vuosina 2005—2010 pihalle kolme kovaa levyä, hämeenlinnalainen Pain Confessor on uransa edetessä siirtynyt kohti melodeathimpaa jälkeä joskin tehnyt alusta asti pelkkää priimaa, ja uusia mausteita pohjoismaalaisten dominoimaan tyylilajiin on tullut yllättäviltä suunnilta: italialaisen Dark Lunacyn The Diarist (2006) samoin kuin australialaisen Be'lakorin Stone's Reach (2009) ovat tarjonneet erittäin onnistuneita ja omaleimaisia osoituksia siitä, että melodeath voi kuulostaa tuoreelta ja elinvoimaiselta genreltä vielä pitkällä uuden vuosituhannen puolellakin.
Samaan kovalaatuisten uusien tekijöiden listaan kuuluu myös suomen kielellä operoinut ja erittäin vähälle huomiolle jäänyt Synestesia. Porilaisyhtye panosti urallaan määrän sijaan laatuun: 12-vuotisen historiansa aikana se julkaisi kolme ep:tä ja vain kaksi pitkäsoittoa. Molemmat albumit ovat kunnianhimoisia konseptilevyjä, ja kunnianhimosta sopii esimerkiksi sekin, että Nereuksen (2012) tarinaa taustoittamaan bändi avasi kokonaisen nettisivuston. Kansitaiteeseenkin bändi kiinnitti huomiota: Feeniksin kannet taiteili kitaristi Jonne-Pekka Stenroos, ja sanoitukset on kirjoitettu vihkoon käsin. Puolivillainen musiikin tuuttaaminen eetteriin ei tainnut Synestesiaa kiinnostaa, ja kun paloa uuden levykokonaisuuden tekoon ei löytynyt, ilmoitti Synestesia joulukuussa 2012 laittavansa pillit pussiin.
Nereus ei omia makuhermojani juuri kutitellut, mutta Feeniksin pariin tulee edelleen palattua säännöllisin väliajoin. Feeniks on vaikeasti kuvailtavalla tavalla uniikkia kamaa omassa tyylilajissaan; yhtäkään sen kappaletta ei onnistuisi sekoittamaan mihinkään muuhun bändiin, ei edes instrumentaalina. Levy on mukavan vaihteleva ja harkittu kokonaisuus, ei vain kasa samantyylisiä biisejä. Laatu pysyy korkealla alusta loppuun lukuun ottamatta valitettavan selvää Päätös-nimellä kulkevaa hutia.
Kuten todettua, Synestesia oli lyriikoidenkin osalta kunnianhimoinen bändi, mutta silti on sanottava, että sanoituksillaan Feeniks ei minua erityisesti puhuttele. Levy kertoo tarinan, joka menee tiivistetysti niin, että kunnon perheenisää esittävä psykopaatti murhaa itsensä kokoisen vieraan miekkosen sekä vaimonsa, polttaa ruumiit kotitalonsa mukana ja aloittaa oman kuolemansa lavastettuaan uuden elämän — nousten tuhkasta kuin Feeniks-lintu. Kotitalo poltetaan levyn päättävässä kappaleessa Tuli palakoon, joka hitaana raskasteluna on kaikkiin muihin levyn biiseihin verrattuna selvästi erilainen ja huikeine outroineen ehdottomasti yksi suosikeistani. Mutta ajattelin valita tähän hieman edustavamman esimerkin kokonaisuudesta, avausbiisin Nimeni on Feeniks. Albumin pienenä heikkoutena on, että biisit eivät usein kanna aivan notkahduksitta sinänsä melko lyhyitä kestojaan, vaan tavanomaisempaakin riffittelyä ja jokunen turha soolo vajaan 40-minuuttisen aikana kuullaan, mutta Nimeni on Feeniks on erittäin toimiva kokonaisuus. Mylly lähtee pyörimään heti ensi sekunneilla siihen malliin, että kuulijan on vaikea olla hymyilemättä mielenvikaisesti. Yhtä huikea hetki on noin ajassa 1:22 alkava pehmeä silta, ja ajassa 1:58 alkava jos mikä on väliosa minun makuuni.
Levyn muita huippuhetkiä
Minun hymyni kirkastaa kasvosi
Kuka nyt saa sen tietää
Puhdas sattuma
Merituuli
Lasialttari
Rakastan sinua
Tuli palakoon
Lisää aiheesta
Imperiumin (hyvä) levyarvio (arvosana 10-)
Rumban artikkeli melodisen death metalin historiasta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti