Triana — Abre la puerta
(albumilta El patio, 1975)
(Albumilla ei julkaistaessaan varsinaisesti ollut nimeä. Aikojen saatossa se on kuitenkin kansikuvansa vuoksi saanut kutsumanimen El patio, "Piha".)
Kaikki te lukijat valtavan runsaslukuiset ja hyvät, Pompulan porinoiden toimituksella on jälleen takanaan hillittömän hektinen viikko, minkä vuoksi Viikon biisi -artikkeli jää tällä kertaa lyhkäiseksi. Esittelyssä on Sevillasta kotoisin oleva, porukan kotikaupunginosan mukaan nimetty Triana. Trianaa on nimitetty kokonaisen genren, flamencoa ja progressiivista rockia yhdistävän "andalusialaisen rockin" pioneeriksi. Espanjan 70-luvun progeskene ei ole lainkaan yhtä tunnettu tai laaja kuin esimerkiksi toisen Etelä-Euroopan maan Italian, mutta yrittäjiä löytyi Espanjastakin. Niistä kovamaineisin lienee juuri Triana, joka ehti levyttää kuusi albumia ennen kuin yksi sen kolmesta jäsenestä, laulaja ja kosketinsoittaja Jesús de la Rosa menehtyi auto-onnettomuudessa vuonna 1983. Paljon myöhemmin on nähty kaksi Triana-nimellä kulkenutta comeback-viritelmää, joista ensimmäisessä oli mukana yksi alkuperäisjäsen, rumpali Juan José Palacios, toisessa ei Palaciosin kuoltua ensimmäistäkään.
Trianan kolme ensimmäistä albumia El patio, Hijos del agobio (1977) ja Sombra y luz (1979) muodostavat bändin progressiivisen (ja monien mielestä kultaisen) aikakauden, kun taas kolme jälkimmäistä ovat lukemani mukaan poprockimpaa kamaa. Itse olen kuunnellut vain kolmea ensimmäistä, joista debyytti on ehdoton suosikkini. Seuraavilla levyillä laatu tuntui heikkenevän portaittain ja omaleimaisuuskin hieman katoavan. Debyytti lähes koko ajan läsnä olevan flamenco-kitaroinnin ja de la Rosan niin ikään flamencosta ammentavan ultratunteellisen tulkinnan kera sen sijaan suorastaan pursuaa vaikeasti selitettävää espanjalaista tunnelmaa. Kuitenkin myös 70-lukulainen progeilu on vahvasti läsnä ja kasassa erinomaisen omalaatuinen ja maistuva soppa. Sanoituksiin en ole tarkemmin tutustunut, mutta hyvin pinnallisella ymmärryksellä sanoista El patiota voisi luonnehtia esimerkiksi sanoilla sentimentaalinen ja romanttinen, miksei myös melodramaattinen ja nostalginen. Espanjassa elettiin 70-luvun puolivälissä yhteiskunnallisesti merkittäviä aikoja — maailma pääsi Francosta eroon marraskuussa 1975, puolisen vuotta Trianan debyytin ilmestymisen jälkeen — mikä kuului myös Trianan lyriikoissa. "El pation kappaleet ovat täynnä metaforia, jotka kantavat poliittisia merkityksiä", kirjoitti Rollingstone.es-sivusto vuonna 2010. Alkamassa olivat uudet, vapaammat ajat. Ja mikäpä olisi ilmentänyt vapautta paremmin kuin rock.
Kymmenminuuttinen avausraita Abre la puerta ("Avaa ovi") on kohonnut erääksi bändin ja koko espanjalaisen rockin klassikkobiiseistä. Etenkin kappaleen ensimmäinen puolisko on täyttä kultaa.
Ajattelin iloksenne vapaasti suomentaa pari säkeistöä. Pahoittelut käännösvirheistä, joita tässä todennäköisesti on, mutta tyylilaji tullee selväksi mahdollisista virheistä huolimatta ja ilman sen suurempaa analysointia. Näissä riveissä jos missä riittää sitä paljon puhuttua tunnetta.
Yo quise subir al cielo para ver
y bajar hasta el infierno para comprender
qué motivo es
que nos impide ver
dentro de tí
dentro de tí
dentro de mí
("Halusin nousta taivaaseen nähdäkseni
ja laskeutua helvettiin ymmärtääkseni
mikä se on
joka estää meitä näkemästä
sinun sisällesi
sinun sisällesi
minun sisälleni")
Hay una fuente niña
que la llaman del amor
donde bailan los luceros
y la luna con el sol
("Tyttö, on lähde
jota sanovat rakkaudeksi
siellä tanssivat tähdet
ja kuu auringon kanssa")
Levyn muita huippuhetkiä
Recuerdos de una noche
Sé de un lugar
En el lago
Lisää aiheesta
El patio Rateyourmusic.comissa
El patio Progarchives.comissa
Triana-artikkeli englanninkielisessä Wikipediassa
Lyhyt artikkeli Rollingstone.es-sivustolla
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti