Viikon biisi 20/2015: Khid x RPK — Itsettömät

Viikon biisi -sarjassa esitellään joka viikko yksi kuuntelemisen arvoinen biisi.

Khid x RPK — Itsettömät
(albumilta Ei, 2014)

Uusia levyjä tuli viime vuonna(kin) kuunneltua aivan liikaa siihen nähden, että todella hyviä, tehosoittoon jääneitä levyjä osui omiin korviini vain kaksi. Viime vuosina suuri osa löytämästäni loistavasta uudesta musiikista on ollut suomenkielistä räppiä, niin myös viime vuoden parhaat levyt Ei sekä Aztran ja Eevil Stöön eli MNTTT:n Menetetyt. Sama trendi tuntuu jatkuvan edelleen: vaikka Aivovuodon ja Khidin splittilevy Se tuli televisiosta / Sushi Drive-By (nimelle arvosana kymmenen kautta viis) ja etenkin Paperi T:n soolodebyytti aiheuttivat suuren pettymyksen, niin Horse Attack Sqwadin toissapäivänä julkaistu Älä koske mun hevoon lunastaa ensitunnelmien perusteella odotuksia muidenkin puolesta. H.A.S. oli (lyhyessä) käsittelyssä viikon biisissä 13/2015.

Sen paremmin Khidin, toiselta artistinimeltään DJ Kridlokkin, kuin RPK:nkaan muut tuotokset eivät ole itselleni täysin kolahtaneet lukuun ottamatta Khidin ja Paprun ep:tä Ex ovis pullus non natis serò fit ullus (2013). Esimerkiksi Kridlokkin vain hieman ennen Ei-levyä julkaistu Mutsi on musiikiltaan yhtä lailla tumma ja linjakas, mutta kärsii hieman yksipuolisuudestaan. Ei sen sijaan ei kärsi tällaisesta ongelmasta, sillä sanallista sisältöä levyllä on paljon enemmän kuin Mutsin mafialarpilla, josta ei ehkä edes kannata etsiä merkitystä. Khidin nimellä julkaistut räpit tuntuvat paljon Kridlokkin maailmaa mielenkiintoisemmilta, ja omaan makuuni loistavia taustoja mies taas on onnistunut nakuttelemaan vain aiemmin mainitulle ep-julkaisulle. RPK:n räppäämisestä taas en pahemmin välitä, mutta biittinikkarina hän on etenkin tällä levyllä liekeissä. Eillä kuullaan vain RPK:n taustoja ja Khidin räppejä, joten esillä ovat parhaat puolet kahdelta isolta suomiräp-nimeltä.

Levyn otsikon hahmotan turhautuneeksi irtisanoutumiseksi monista erilaisista ilmiöistä nykyisessä suomalaisessa elämänmenossa. Yhteistä näille ilmiöille on persoonan ja identiteetin katoaminen, ihmisten taantuminen ajattelukyvyttömäksi massaksi; biisinnimi Itsettömät olisi sopinut otsikoksi myös koko levylle.

Nimikappaleessa asiaa käsitellään tympeän musiikki- ja mediakulttuurin kautta. Kuitenkaan puhuja ei aseta itseään muiden musiikin tekijöiden yläpuolelle, vaan kehottaa kuulijaa olemaan välittämättä trendeistä ja pitämään kiinni omista jutuistaan. Totuuksia latelevan profeetan viittaa puhuja ei myöskään halua harteilleen, vaan esittää vain huolensa muun muassa siitä, mitä mainoksia biisien välissä syytävät musiikkipalvelut tekevät ihmisten kyvylle todella kokea taide-elämyksiä.

Pidä kii siit mikä itelle tärkeintä
saundii duunataa maan alla, pidetään fiilikset lähellä
enkä meinaa et tulis feidaa jokane joka ei tajuu skeidaa
siit mitä sä teet vaan ottaa kohtalo omaan käteen
— —
Älä ymmärrä väärin, en mä sanele totuuksii
kuhan ihmettelen vaan mihin tää johtaa loppujen lopuksi
ku me ollaan jo niin tottuneita siihen et mainokset on leikkaamas
tunteet paskaks täydellisest soittolistast

Hieman tavallista tallajaa tietoisemmaksi valaistuneeksi puhuja toki itsensä nostaa: "kyl mäkin jätin ennen sieluni himaan / mut kyllästyin kattelee tätä naarmuista pintaa" (Itsettömät).

Merkityksettömän, kaikkia samaan muottiin pakottavan ja persoonattoman tauhkan, on se sitten aivotonta mediasisältöä tai normien mukaista tyhjää sosiaalisuutta, seassa voi olla parasta laittaa kanavat kiinni ja vetäytyä omiin oloihinsa: "uus luotiliivi on hiljaisuus" (Kallo). Jos levy tuntuukin kritisoivan pinnallisuutta monelta kantilta, muistaa se myös pilkata "ulkoa opeteltujen totuuksien" latelemista, tekosyvällisyyttä ja oman erikoisuuden korostamista. Tämäkin pätkä on Kallosta:

Helppo jakaa niit tuomioita mitä idiootit mukamas ansaitsee
mut mitä jos uteliaisuuttaan joku sun valheet valkasee
viiden pennin strategia: esitä diippi filosofia
perustelemalla ittensä, kieltämällä virheensä

Niin sanoiltaan kuin musiikiltaankin Ei on harvinaisen saumaton kokonaisuus, ja eri biisien puhujat on luonnollista ajatella samaksi hahmoksi. Muistelisin Khidin kertoneen jossakin haastattelussa, että levyn lyyrinen konsepti oli mielessä valmiina jo ennen kirjoittamisen aloittamista, ja siltä levy ainakin kuulostaa: identiteetittömyyden teema kulkee läpi levyn, vaikka sitä lähestytäänkin hyvin erilaisista näkökulmista. Jokainen kappale ei ehkä itseäni puhuttele aivan yhtä vahvasti, mutta niin räppien kuin taustojenkin osalta suvantokohdat jäävät levyllä kuitenkin todella vähiin. Khidin riimittely ei ole mitään superteknistä tykittelyä, mutta sekään ei tällä levyllä haittaa, koska asia on niin painavaa. Ei on kaikin puolin harvinaisen älykäs ja tyylikäs levy, jota kohtaan arvostus tuntuu vain kasvavan kuunteluiden myötä.

Itsettömät

Itsettömissä mennään astetta vaikeampaan aiheeseen, tyhjiin ihmissuhteisiin, joiden halutaan olevan niin paljon enemmän kuin ne oikeasti ovat. Kertsi kuuluu seuraavasti:

Ne kattoo toisiaan sanattomina
suut käy, muttei kukaan niistä löydä omia
elää kilpaa suurinta tunnetta
itsettömät yksin yhdessä nukkuu unetta

Äkkiseltään on tietenkin paradoksaalista, että ollaan "sanattomia" mutta kuitenkin "suut käy", mutta sisällötön puhuminen ei toki ole erityisen tuore keino ilmaista ihmisten välistä etäisyyttä: nopeasti samaista ajatusta käsitelleistä biiseistä tulevat mieleen Simon & Garfunkelin Sound of Silence, Warningin Bridges ja Katatonian The Future of Speech. "Suurin tunne" länsimaisessa kulttuurissa on tietenkin romanttinen rakkaus, jonka tavoiteltavuutta vaikkapa aiheesta tehtyjen laulujen ja elokuvien loputon määrä hyvin kuvaavat. Hassua on, että esimerkiksi viime vuonna ilmestyneessä Interstellar-menestyselokuvassa rakkaus oli Anne Hathawayn hahmon surullisenkuuluisan monologin mukaan ajan ja paikan ulottuvuudet ylittävä voima, vaikka koko tunne keksittiin vasta 1800-luvun alussa. Suomessa ajatus rakkausavioliitosta yleistyi hieman myöhemmin, kun esimerkiksi Brontën sisarusten, Austenin ja Goethen romanttinen kirjallisuus löysi maahamme.

Itsettömien puhujan mielestä tunnetta tavoitellaan niin kovasti, että sitä eletään kilpaa. Ehkäpä hän pitää romanttisen rakkauden määrää jopa autoa tärkeämpänä statussymbolina. Toisen ihmisen, niin sanotun rakastetun, kanssa ei ole henkistä yhteyttä, muttä häntä halutaan kutsua kulttuurin onnen merkeiksi kohottamilla hellittelynimillä: "kutsuu kullaksi ja tuijottaa ohi".

Vaikka etenkin kertosäe ohjaa tulkintaa juuri rakkaussuhteisiin, käsittelee Itsettömät myös ystävyyttä:

Ja tuhat tarinaa kuinka sua ei kuunnella
luulet ystäviks niit joille huomios on huumetta
onkse ihme jos ei kukaan teistä nouse
jos yks löytää ittensä ja menettää toiset
meikkipussin verran kemiaa
kyl teit yhdistää tää sade muttei sama veri vaa

Biisin sinä vaikuttaisi olevan meikkiin ja koruihin luottava nainen, jonka ystävyys on muille tavoiteltavaa. Hänen ystäväpiirinsä — tai hänen kaltaistensa ihmisten — ystävyyssuhteet ovat kuitenkin pinnallisia. Puhuteltava sinä on aina vain pettynyt, kun häntä ei kuunnella; hänestä halutaan hyötyä, mutta hänestä ei välitetä. "Sama veri" ei ymmärtääkseni tässä tarkoita biologista vaan sielullista sukulaisuutta. Jos joku ymmärtää ihmissuhteidensa tyhjyyden, hän jää yksin, ja kukapa sellaista haluaisi?

Rakastaa-verbikin mainitaan biisissä vain ystävyydestä puhuttaessa: "sä puhut siitä kuinka sä rakastat / vaik sulla on ystävies kasvot kaiverrettu jalustaas". Tässäkin rakkauden kohteita käytetään vain hyväksi, omaa statusta kohottavana jalustana.

Nykyisen virtuaalisen esilläolokulttuurin aikana Itsettömät tuntuu sanoitukseltaan erityisen puhuttelevalta. Paljon puhutaan siitä, kuinka ihmiset some-päivityksissään pyrkivät esittämään elämänsä mahdollisimman onnellisena.

Loppuun voisin vielä lainata muutaman rivin kappaleesta Aurinko, joka on musiikiltaan ehkäpä levyn hienoin. Tässäkin katkelmassa puhutaan itsensä rakentamisesta muita varten, minkä yhdeksi muodoksi on helppo ajatella juuri some-päivittely, jolla halutaan nikkaroida itsestä ja omasta elämästä muille positiivista kuvaa. Muiden mukana edestakas juokseminen ja persoonallisuuden puuttuminen tiivistävät hyvin koko levyn sanoman:

Ei sil oo mitään tekemist identiteetin kans
jos elää vaan muiden kans, juoksee edes takas,
rakentaa ittensä vaan muiden tunnettavaks,
muiden kuunneltavaks ja osallistuu kaiken maailman paskaan
siks et löytäis ne omat tunteensa

Levyn muita huippuhetkiä

Luoti
Lataa
Silmiin
Aurinko
Ei
Kallo
Ulos

Lisää aiheesta

Soundin levyarvostelu 

Lähteet

Kuka keksi rakkauden? (Turun ylioppilaslehden artikkeli)
Rakkauden historiasta Kirjastot.fi-sivuston kysymyspalstalla