On sääli, kuinka moni tuntee roomat ja berliinit, mutta katsoo halveksuen kotimaatamme, joka on kuin helmistä täyttynyt simpukka. Itäinen Uusimaa on eräs maamme hienoimpia alueita, vaikkei syystä tai toisesta olekaan yhtä hyvässä maineessa kuin vaikkapa Ahvenanmaa, ruotsinkielinen Pohjanmaa tai Länsi-Uusimaa, vaikka Itä-Uudellamaallakin puhutaan paljon ruotsia. Ehkä erona on se, että edellä mainituista paikoista poiketen itäinen Uusimaa ei ole tunnettu jalkapalloystävällisenä alueena, ja edes 50 000 asukkaan Porvoosta ei löydy seuraa, joka tahtoisi pysyä edes Kakkosessa. Jääpallossa Akilles on vastaavasti perinteinen pääsarjaseura, ja salibandyssäkin Loviisan Tor käväisi parhaimmillaan liigassa asti.
![]() |
Drenica Special jokirannassa oli niin mahtava elämys, että ehdin melkein syödä viimeisenkin viipaleen ennen kuin muistin kuvausvelvollisuuteni. |
Mutta koska kyseessä on ruokablogi, kävin myös syömässä. Pizzeriakeskittymästä valinta kohdistui aitoporvoolaiselta kalskahtavaan Drenica-nimiseen paikkaan, jossa oli lounastarjous. Ennen kolmea sai seitsemällä eurolla pizzan, vapaavalintaisen juoman ja alkupalaksi salaattipöydästä salaattia. Vaikka Porvoossa on paljon ruotsinkielisiä, palvelu onnistui myös suomeksi ystävälliseen tapaan ja paikalliset poliisitkin näyttivät hakevan Drenicasta herkkulounaan. Erinomaista, vaikkakin salaattipöydän tarjonta oli varsin rajallinen ja kastikettakin oli tarjolla vain yhden sorttista.
Listalta valitsin paikallisen erikoisuuden Drenica Specialin. Valinta oli mainio, pizzassa oli valtavasti täytettä, muistaakseni ainakin kebsua ja katkarapuja. Huippuhalpa salaatin ja juoman sisältänyt ateria oli niin mainio etten suht köyhän salaattivalikoiman lisäksi tiedä mikä olisi voinut olla paremmin, mutta jätetään täydet pisteet vielä varastoon odottamaan lopullista tajunnan räjäytystä ja annetaan arvosanaksi käänteisellä asteikolla kahdesta yhdeksään 2,5.
Porvoo, kappale kauneinta Suomea. Suosittelen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti