Rapture — While the World Sleeps
(albumilta Futile, 1999)
Jälleen pahoittelut: eletään jo tiistaita, mutta vasta nyt on aika viime viikon biisin.
Harva yksittäinen levy on kyennyt pistämään alulle kokonaisen tyylilajin, mutta Katatonian Brave Murder Day (1996) on. Tuolla albumilla Katatonia loi syvästi lohdutonta melankoliaa, jossa sanoitusten epätoivon musiikilliseksi vastinpariksi tarvittiin loputtoman tuntuisesti kiertävää junnausta. Se oli muotokieli, jolla yhtye pyrki pukemaan pysähtyneessä harmaudessa elävän ihmismielen tunteet musiikiksi. Klassikoksi noussut levy jäi Katatonian ainoaksi kyseisellä tyylillä, sillä jo seuraavalla albumillaan (Discouraged Ones, 1998) bändi lähti Brave Murder Dayn maisemista kauas, mutta muut bändit ottivat lätystä onkeensa. Tunnetuimpia seuraajia ovat jenkkiläinen Daylight Dies ja kotimainen Rapture, jonka Futile-debyytin ei tarvitse lainkaan hävetä edes vertailussa Brave Murder Dayn kanssa.
Vuonna 1997 perustettu helsinkiläinen Rapture on toistaiseksi julkaissut kolme albumia: Futilea seurasivat Songs for the Withering (2002) ja Silent Stage (2005). Sen jälkeen onkin vedetty oikein reilummin henkeä, mutta vielä uuden vuosikymmenen puolellakin on sosiaalisessa mediassa näkynyt vihjauksia uudesta materiaalista. Ehkä siis vielä joskus. Suurin ero tähänastisten levyjen välillä on, että siinä missä Futilella kuullaan muutamia rivejä lukuun ottamatta pelkästään Petri Eskelisen örinää, on myöhemmillä levyillä kaksi tasavertaista vokalistia: puhtaaseen lauluun vaihtanut Eskelinen ja örinät hoitava uusi rekrytointi Henri Villberg. Eskelisen laulu on valitettavasti usein melko vaivaannuttavaa kuunneltavaa, mikä laskee Songs for the Witheringin ja Silent Stagen pisteitä selvästi. Sävellyksiltään ne eivät kuitenkaan jää kauaksi debyytin tasosta ja tarjoavat varmasti maistuvaa kuunneltavaa niille, joille debyytti putoaa.
Futile
Futilen suurin ero Brave Murder Dayhin on ilman muuta sen tarttuvuudessa ja helpommassa lähestyttävyydessä. Futilen kertosäkeet ja iskumelodiat ovat melkein yhtä pitkälle popularisoitua harmautta kuin Katatonian myöhempi tuotanto. Junan lailla eteenpäin puksuttavaa tasaista raskautta tasapainotetaan hienon kuuloisilla akustisilla kitaroilla, jotka muistuttavat osuvasti hiljaisuudesta, joka levyn teksteissä vallitsee. Toisaalta vauhtiakin riittää huomattavasti Brave Murder Dayta enemmän: tuplabasarit paukkuvat tämän tästä. Kuitenkin biisien keskimitta on (Intro pois lukien) kuuden minuutin päällä. Kappalerakenteet eivät ole turhan karsittuja, ja asioiden kehittymiselle annetaan riittävästi aikaa. Ja jos tunnelma onkin puhdasta surua ilman minkäänlaisia toivonkipinöitä ja huumorin pilkahduksia, niin Brave Murder Dayta kuunnellessa tajuaa, että se on vielä paljon Futilea masentuneempi levy. Futile on siis monessakin mielessä kevennytty versio genrensä alullepanijasta.
Mainittu Intro on heti hieno johdanto Futilen maailmaan: masentuneesti helkkyvää akustista kitaraa ja raskaana alas painavaa tunnelmointia. To Forgetin säkeistön kitaramelodia on osoitus siitä, miten kylmäävää jälkeä Rapture saa parhaimmillaan aikaan. Levyn ensimmäiset sanat kuuluvat "please fade away / my stillborn dream"; ei unelmoida unelmien toteutumisesta, ei edes surra niiden toteutumattomuutta, vaan rukoillaan, että unelma unohtuisi ja kaiken toteutumatta jääneen tuska hellittäisi. Kertosäe kuuluu:
![]() |
Google-haku tarjoaa kannesta enimmäkseen fontin osalta hieman erinäköistä versiota, mutta oma kappaleeni levystä näyttää tältä. |
If I only knewKolmosraita This Is Where I Am puolestaan alkaa: "my mistake was letting you know / sharing all that I had". Nämä esimerkit kuvaavat hyvin kokonaisuutta, jossa kadutaan menneitä unelmia ja yrityksiä ja ollaan totaalisen luovuttaneena elämän edessä.
what was to come
Would've ended it all
Now it's just too much for me
Futilen sanoitukset operoivat varsin tyypillisellä ja ohuella melankoliasanastolla; niistä huomaa, ettei asialla ole natiivi englannin puhuja, eikä niillä itsenäisinä runoina ole juuri arvoa. Sanat ovat vain yksi osa kokonaisuutta, jossa musiikki, lyriikat ja kansitaide muodostavat harvinaisen yhtenäisen kolminaisuuden. Ulkoasun kanssa ei todellakaan ole prameiltu: kuvissa näkyy lähikuvattuja rappeutuneita seiniä, tekstiksi on painettu vain oleellisin ja takakannen biisilista seisoo pimeyteen hamuavalla valojuovalla sen verran sumeana, että sanoista on haasteellista ottaa selvää. Kaikkien osasten katoksi on vielä lätkäisty juuri sopiva otsikko: Futile (turha, toivoton). Kannessa valonsäde löytää huoneeseen, ja laulujen puhujan voi kuvitella lepäilevän pimeässä omassa yksinäisyydessään. Valosta — elävästä maailmasta, muista ihmisistä — hän on jo ratkaisevasti erillään.
Levyn ehdottomaan parhaimmistoon lukeutuva While the World Sleeps starttaa sanoituksen kuvaaman hetken hiljaisuutta osuvasti kuvastavalla hiljaisella introlla ja puhutuilla sanoilla:
Early morning rainTässä aamuisessa hetkessä on alkamassa taas yksi merkityksetön päivä. Biisin nimi tuo väistämättä mieleen Kasevan kenties alakuloisimman kappaleen Kun maailma elää, joka niin ikään kertoo ulkopuolisuudesta, turhaksi elämänpiirien ulkopuolelle jäämisestä. Rivit "hiljainen on sinun huonees, kylmä, yksinkertainen / vaimeasti jostain kuuluu sanat rakkauslaulujen" muistuttaa Futilen kansivihkon kylmästä ja yksinkertaisesta tilasta, johon paistaa rakkauslauluihin vertautuva valo. Biisien nimissä on toki yhden sanan kokoinen ero; While the World Sleeps kertoo kuolemanhiljaisesta varhaisesta aamusta, Kun maailma elää eläväisestä illasta. Yksinäiselle vuorokaudenaika lienee kuitenkin se ja sama: "päivä kasvaa kohti iltaa / silti mikään muutu ei".
An eternal sleepless 4 AM
Waking up to silence
Into a slow gray whatever
While the World Sleepsin huipentavien rivien "is it really this cold in here / or is it just me?" tärkeyttä ei sovi väheksyä. Niihin on koodattu kysymys siitä, onko maailma todella näin paha paikka vai onko vika minussa. Vielä päätöskappaleessa (About) Leaving päähenkilön tunnetila tiivistetään pariin riviin: "this life is slowly killing me / stealing me of every breath / in the end I couldn't care / cause all I know is that I hurt". Tuskastuttavan hitaasti elävältä syövä henkinen kipu ja kaiken pahan kokemisen tuloksena unelmien raunioilla harmaat välinpitämättömyyden tuhkat — siinä Futile pähkinänkuoressa. Myös (About) Leaving on ehdottomasti Rapturea parhaimmillaan: sen ensimmäinen puolisko näyttää hienosti, että pitkäkestoinen toisto pienellä varioinnilla on enemmän kuin paikallaan silloin, kun käsissä on puhdasta kultaa. Jälkipuolisko taas vetää levyn tyylikkäästi yhteen.
Jos Futilesta haluaa löytää jotakin epätäydellistä, vastaus löytyy varmasti tietynlaisesta arvaamattomuuden puutteesta niin musiikissa kuin sanoituksissakin. Arvioidessaan Rapturen kanssa samalla tyylisuunnalla operoivan Daylights Dies -yhtyeen levyä Dismantling Devotion Imperiumin arvostelija Antti Korpinen vertasi sitä mihinkäs muuhunkaan kuin Katatonian Brave Murder Dayhin ja kirjoitti seuraavat sanat, jotka pätevät varsin sopivasti myös Futileen:
Jos jatketaan vielä vertailua Katatonian Brave Murder Dayhin, kuurompikin korva kuulee, että Brave Murder Dayllä laulut ovat välillä epävireisiä, tuotanto on monessa mielessä omalaatuista, eivätkä kitaraharmoniatkaan kuulosta välttämättä aivan niin loppuun asti mietityiltä. Joku soittosuoritusta ja soundipolitiikkaa syvempi ulottuvuus vain tekee Brave Murder Daystä yhden niistä kuuluisista aution saaren levyistä. Dismantling Devotion ei yksinkertaisesti ilmennä sitä henkisesti huonovointisen ihmisen arvaamattomuutta — epäloogisuuden loogisuutta.En silti missään nimessä halua vihjata, että Futile olisi vain "ihan kiva". En edes sano, että Brave Murder Day olisi näistä kahdesta mielestäni parempi levy. Futile on intron ja seitsemän kappaleen mittainen hämmästyttävän laadukas kokoelma kauniita melodioita, rullaavaa soittoa ja katarttisen tummaa tunnelmaa. Täytettä on kokonaisten biisien sijaan vain muutamien yksittäisten hetkien verran. Muutamissa kohdin tulee tunne, että biisit olisi voinut rakentaa hieman toisinkin — esimerkiksi nimikappaleen kertosäe olisi tullut tutuksi vähemmälläkin — ja antaa enemmän tilaa instrumentaaliselle tunnelmoinnille.
Ydinkysymys varmastikin kuuluu: miksi ylipäätään kuunnella näin surullista musiikkia? Tietenkään Futile ei ole jokaiseen tunnetilaan sopiva valinta, vaan sille on omat hetkensä, jotka tapaavat ajoittua myöhäiseen, totta kai auringonlaskun jälkeiseen kellonaikaan. Ajattelisin kyseen olevan juuri tietynlaisesta eskapistisesta puhdistumisesta: kuunneltuaan kolme varttia Futilen kaltaista toivottomuutta omat murheet tapaavat tuntua koko lailla kepeämmiltä kantaa. Lainaan lopuksi nimimerkki Terrorizerin Rateyourmusic.com-sivustolle kirjoittamaa hyvin henkilökohtaista "levyarvostelua", jossa hän kertoo vaikeasta ajasta elämässään — ja Futilen osuudesta siinä:
It was this period of my life when I've took so many lonely walks in the gray and sullen November and December evenings listening to my old portative CD-player and trying to find something which can give a reason for my seemingly futile existence. 'Futile' was the album to which I've listened the most in these walks. Strangely, its desperate and bleak nature gave me some inner strength to persevere.Levyn muita huippuhetkiä
To Forget
This Is Where I Am
The Fall
(About) Leaving
Aiheesta muualla
Rapture Imperiumin haastattelussa Songs for the Witheringin ilmestyttyä
Rapture Imperiumin haastattelussa Silent Stagen ilmestyttyä
Futile Rateyourmusic.com-sivustolla
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti