Magenta Skycode — This Empty Crow
(albumilta IIIII, 2006)
Kahdella edellisellä viikolla tässä sarjassa on tullut niitettyä vuoden 2006 satoa, joten jatketaan ihmeessä samalla linjalla vielä ainakin kolmas kerta. Siinä missä nuo kaksi edellistä ovat olleet hyvin vähälle huomiolle jääneitä levyjä, on IIIII kerännyt vuosien varrella valtaisasti ylistystä ja monenmoisia klassikkoleimoja. Toisaalta mistään vaikkapa soittolistaradioiden ja niiden kuuntelijoiden tuntemasta kaupallisesta jättinimestä ei ole kyse, joten pidän mahdollisena, että monille mielikuvituslukijoistani Magenta Skycode on toistaiseksi tuntematon nimi.
Välillä on tullut mietittyä, miksi juttusarja käsittelee biisejä eikä levyjä, kun yleensä on kuitenkin tullut enemmän keskityttyä koko levyyn. Syitä on monia, joista yksi tiivistyy This Empty Crow'n pariin viimeiseen minuuttiin. Vaikka IIIII on kokonaisuutenakin hieno, levyn kliimaksi nousee kaiken yläpuolelle. This Empty Crow'n outro on maagisimpia hetkiä, mitä musiikin maailmasta on tullut vastaan.
Jori Sjöroos, Magenta Skycode, Relief
Keikkoja varten tarvittiin tietenkin kokonainen yhtye, mutta studiossa Magenta Skycode oli yhtä kuin Jori Sjöroos, joka sävelsi kaikki biisit, soitti kaikki instrumentit, lauloi ja ilmeisesti vielä tuottikin itse itseään. Sanoitukset teki Sjöroosin kanssa mystinen amerikkalaismies M. Maurice Hawkesworth.
Sjöroosista on ollut moneen: 90-luvun alussa hän toimi rumpalina yhden levyn julkaisseessa doom-bändi Thergothonissa, johti sen jälkeen This Empty Flow -yhtyettä (jonka vuonna 1996 julkaistu debyytti kantoi nimeä Magenta Skycode), ja lukuisista projekteista tunnetuimpana on tietenkin PMMP, jonka biisit mies sävelsi ja tuotti. Magenta Skycode julkaisi pari pienjulkaisua sekä kaksi albumia, nimiltään IIIII ja Relief (2010). Jäähyväiskeikkansa se soitti Turussa viime joulun alla. Saa nähdä, mitä Sjöroos seuraavaksi keksii.
Magenta Skycoden kahdesta levystä Relief on huomattavasti monikasvoisempi, leikkisämpi ja kepeämpi. Vaikutekirjo on epäilemättä laaja; Sjöroos on haastatteluissa kertonut, ettei ole paljon suomalaista musiikkia kuunnellut, ja etenkin Reliefillä kuuluu vahvasti erilaisten Yhdysvalloissa kukoistaneiden tyylilajien vaikutus. On vaikea olla ihastelematta yhden miehen taidolla ja hartaudella toteuttamia visioita, joissa rajana on vain taivas. Relief jos mikä on hyvän mielen musiikkia; ehkä tämä on outo mielikuva, mutta monista Reliefin hetkistä välähtää mieleeni kerrassaan jouluisen kuulas ja lämminhenkinen, välittävä tunnelma. Kuunnelkaa nyt vaikka The Old World.
IIIII
Relief on kuitenkin jäänyt itselleni paljon etäisemmäksi kuin IIII. Sävellyksiltään Relief on minusta epätasainen, vain hetkittäin huippu, toisin kuin läpikotaisin vahva debyytti. Jos Reliefiä saattoi kuvailla leikkisäksi, IIIII:n tunnelma on ennemmin vakava, kohtalokkaan synkkä ja sisäänpäinkääntynyt. Tyyliltään IIIII ei ole missään nimessä liian yksioikoinen, mutta kuitenkin kyseessä on huomattavasti Reliefiä kapeammalla tyylikirjolla operoiva paketti. Biiseissä kuitenkin tapahtuu paljon, ja avausraita Hands Burn on hyvä esimerkki levyn suosimasta dynamiikasta: vähäeleinen, raukea maalailu tapaa räjähtää massiiviseen pauhuun.
Ulkomaiset vaikutteet ja kaikkea muuta kuin kotikutoisen kuuloinen tuotanto sekoittuvat mielenkiintoisesti suomalaisenkin kuuloiseen melankoliaan. Moni on löytänyt vaikutteita esimerkiksi The Curen ja Joy Divisionin suunnalta. Musasto-blogin kirjoittaja määritteli IIIII:n tyylin näin:
 |
| Musiikin lisäksi myös IIIII:n kansitaidetta on suitsutettu usein — eikä syyttä. |
Musiikkia voisi kai luonnehtia moderniksi post-punkiksi. Poikkeuksena moniin samasta lähteestä ammentaviin yhtyeisiin, Magenta Skycoden sointi ei ole millään tavalla muodikasta (lue: mielikuvituksetonta kierrätystä) vaan ennemmin ajattoman jylhää ja kaunista. Melodiset bassolinjat ja omintakeiset rumpurytmit luovat pohjan The Cure -henkisille kitaroille ja Sjöroosin suorastaan ihanalle lauluäänelle. Sopivan puolivillaisesti artikuloidut lyriikat jättävät ilmaan miellyttävää salaperäisyyttä ja antavat tilaa omille tulkinnoille.Omille tulkinnoille jää miellyttävästi tilaa, vaikka biisejä kuuntelisi lyriikoita näytöltä tavaillen (kansivihkoon sanoja ei ole painettu), sillä mitenkään helppotulkintaisista teksteistä ei ole kysymys. Myös This Empty Crow jättää runsaasti tulkinnanvaraa. Dramaattisen loppuhuipennuksen avausrivi "I can't change the past" tuntuu kuitenkin jonkin sortin avaimelta puhujan päänsisäiseen tunnelmaan. Kallistun ajattelemaan, että biisin kuvaamassa hetkessä hän kokee näkevänsä muiden ihmisten läpi, näkyville rakennettujen ilmeiden taakse ihmisten todellisiin kasvoihin, eikä auennut näkymä ole kovin kaunis ("no colors to confuse me in the evening of desire — — I welcome all their eyes / and their calculated smiles made of gold"). Sielunkumppaniksi hahmottuu puhujan mukana tallustava varis; biisin nimessä varis lienee metafora puhujalle itselleen. Jonkinlaisesta yksinäisyydestä ja aika harmaan totuuden löytymisestä todellisuuden ja kanssaihmisten kultaisen pinnan alta biisissä vaikuttaisi olevan kysymys.
Tulkintoja ja analyysejä voi pyöritellä, mutta oikeastaan This Empty Crow'n ottaa silti mieluiten vastaan ilman sen kummempia pohdintoja. Sen kuuntelemisesta jää aika tyhjä olo; se on täysin syystä levynsä viimeinen raita. Mikä voisi tällaisen jälkeen enää tuntua miltään? Kuten sanottu, koko levy on hieno, mutta silti This Empty Crow tuntuu ensisekunneistaan lähtien edustavan vielä korkeampaa luokkaa — ja noin kahden minuutin ja 45 sekunnin kohdalla alkava loppuhuipennus on jo jotain taianomaista, hienoimpia koskaan korviini löytäneitä yksittäisiä hetkiä.
Levyn muita huippuhetkiä
Hands Burn
People
Open Air
Go Outside Again
Aiheesta muualla
Biisin sanat
Musasto-blogin Viikon levy -artikkelissa IIIII
Nuorgamin pophelmiartikkelissa Go Outside Again
Desibelin levyarvostelussa IIIII
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti