Lake of Tears — The Homecoming
(albumilta Forever Autumn, 1999)
Oh in the summer sun how soon I came to strayForever Autumnin avauskappale So Fell Autumn Rain osoittaa moodin maksimaalisen hienosti heti kättelyssä. Mahdottoman kaunista sellointroa ei voi olla mainitsematta. Ylle lainatut sanat kertovat levyn mielipiteen siitä, mikä vuodenaika tuntuu parhaimmalta. Kukapa voisi kieltää, etteikö alkusyksyn raikas ilma maistuisi hellepäivien täyteisen kesän jälkeen kerrassaan mansikkaiselta. Mutta tässä biisissä syyssateen voima on vielä mahtavampi: surut ja tuskat jäävät syksyn koittaessa eiliseen.
A true damnation when I turned away
So fell autumn rain, washed away all my pain
I feel brighter somehow, lighter somehow to breath once again
So fell autumn rain, washed my sorrows away
with the sunset behind somehow I find the dreams are to stay
(So Fell Autumn Rain)
Syksy tuntuu olevan melankolisen musiikin tekijöille loppumaton inspiraation lähde. Luonnon kuihtuminen on ihmisen hajoamiselle helpoin mahdollinen metafora. Kepeimmillään syksyteemainen musiikki lienee jotakin blogissa aiemmin esitellyn Mostly Autumnin tai juuri Forever Autumnin kaltaista: ei toki missään nimessä iloista, mutta kuitenkin raikasta, kaunista ja optimistista. Toki tunnelma on synkemmällekin syysmusiikille ominaisesti sisäänpäinkääntynyt, mutta itsetutkiskelun tulos ei raskaistakaan tunteista huolimatta ole kovin lohduton.
Optimismin ja humaanin lämmön lisäksi Daniel Brennaren laulussa sekä levyn sanoissa ja tunnelmissa häilähtelee myös yöllinen uhkaavuus; syksyn lisäksi yö on puhujalle ominta aikaa: "come night comes all those things you fear / come night so comes my time to smile" (Come Night I Reign). Sanoituksellisesti tai tunnelmiltaan levy ei syksyteemastaan huolimatta ole mitenkään yksiulotteinen, vaan päinvastoin suorastaan tilkkutäkkimäinen kokonaisuus, jossa pehmeys ja haavoittuvaisuus vuorottelevat hämmentävästi uhkaavuuden ja julmuuden kanssa.
Lake of Tearsin, joka on siis kotoisin Ruotsista ja tarkemmin Boråsista, muita levyjä en ole kuullutkaan, mutta ennen (ja myös jälkeen) Forever Autumnin bändi on käsittääkseni tehnyt lähinnä metalliksi luokiteltavaa musiikkia. Forever Autumnilla metallista ja samalla harmaasta syksyisyydestä muistuttavat lähinnä muutamien biisien raskaat kitaravallit. Bändin riveihin liittyi levynteon aikaan poppoon mukana ilmeisesti melkoisen vähän aikaa viihtynyt kosketinsoittaja Christian Saarinen, mikä lienee ollut soundin keventymisen syy ja seuraus.
Erityisen ilahduttavaa levyssä on se, millaisella variaatiolla bändi hienot melodiansa maailmaan toimittaa: koskettimien ja sähkökitaran lisäksi kuullaan runsaasti akustista kitaraa sekä jo mainittua selloa, huiluja ja jopa harmonikkaa. Kasassa on suoranainen ilotulitus upean heleitä syksyisiä melodioita. Jos Lake of Tears ei ole onneksi mennyt kappalerakenteidensa kanssa sieltä missä aita on matalin tai sortunut panostamaan pelkästään kertseihin, niin valtavan kokeilevasta kamasta ei rakenteellisesti tai etenkään soitannollisesti voida puhua, ja tällaisen keitoksen kanssa keskinkertaisuuteen ja liian paljon toisiaan muistuttaviin biiseihin olisi helppoa vajota. Onneksi Lake of Tears osaa kuitenkin sopivasti varioida hitaamman ja rockaavamman sekä kevyen ja raskaamman välillä. Melodioiden lisäksi hyvin simppelit kitarariffitkin tuntuvat briljeeraamisen sijaan kulkevan tavoitteenaan biisien soljuva kuljettaminen, ja tässä onnistumisesta esimerkiksi Demon You / Lily Anne on hieno esimerkki. Epäuskottavalla laulajalla tunnelma hajoaisi saman tien, joten Daniel Brennaren karismaattinen ja vivahteikas tulkinta ansaitsee niin ikään papukaijamerkin. Toki Brennarea on kiittäminen paljosta muustakin, sillä hän on säveltänyt ja sanoittanut kaikki levyn biisit.
Erityistä Forever Autumnissa on myös sen tasainen vahvuus: yksittäisenä biisinä voisin kuvitella levyltä toimivan kaikkien paitsi kenties Otherwheres-instrumentaalin, joka sekin kuitenkin toimii mukavasti osana kokonaisuutta. Otsikkoonkin sopisi melkein mikä raita tahansa, ja alla olevaa Levyn muita huippuhetkiä -listausta vartenkin piti jo karsia julmasti ettei ihan jokaista raitaa tulisi mainittua. Yksinkertaisilla palikoilla pelatessa ylipituus on myös ansa johon niin moni astuu, mutta 44-minuuttinen Forever Autumn välttää tämänkin sudenkuopan.
Valintani otsikkoon on joka tapauksessa The Homecoming, joka edustaa Forever Autumnin kevyempää puolta ja uskoakseni kiteyttää hyvin kaikki kehuvat sanani levyn melodioista ja tunnelmista. Bändi on omistanut kappaleen Juha Saariselle, joka lienee ollut läheistä sukua kosketinsoittaja-Saariselle. Levyn päättävä, mahtava To Blossom Blue kertoo läheisen poismenon suremisesta, ja ymmärtääkseni The Homecoming liikkuu samoissa maisemissa; unimaailman merellä kuolleiden kanssa soutelemassa ja katsomassa, että siellä on pois lähteneillä kaikki hyvin:
On the waves of this silver ocean, for a while there he smilesKertosäkeessä aamu koittaa, uni loppuu ja kuolleet ovat taas kuolleita. Kappaleen nimi kaiketi viittaa siihen, että herätessään puhuja palaa kotiin — hän ei vielä kuulu kuolleiden seuraan. Silti kertosäe loppuu sanoihin "and I die". Ehkä siinä on ennemmin kyse kuolemanväsyneestä olosta uuden päivän ensimetreillä tai jopa kuolemanhalusta, ei tosiasiallisesta kuolemisesta.
As he sails with the other ones, the wind dies
So a cry, so a cry is calling all the wolves among the night
As I sail with the other ones I find them alright
Then with the morning comesLevyn muita huippuhetkiä
the sun that finds them all so divides the night
and they die
And with the morning sun
a lonely teardrop falls down from my eye
and I die
So Fell Autumn Rain
Forever Autumn
Come Night I Reign
Demon You / Lily Anne
To Blossom Blue
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti