Viikon biisi 14/2015: Kent – Du är ånga

Viikon biisi -sarjassa esitellään joka viikko yksi kuuntelemisen arvoinen biisi.

Kent – Du är ånga
(albumilta Du & jag döden, 2005)

Kentistä on kirjoitettu paljon, suomeksikin. Viime vuonna Imagessa (en valitettavasti saanut numeroa selville) Juha Itkonen kirjoitti pitkän artikkelin Kentin "euforisesta melankoliasta" ja nimitti Isola-diggailua kerrassaan sukupolvikokemukseksi. Tämän tekstin loppuun on linkitetty Nuorgamissa julkaistu, niin ikään seikkaperäinen ja henkilökohtainen artikkeli. Vuosituhannenvaihteessa Kent oli Suomessa todella kovassa huudossa; on saanut elää melko paksussa tynnyrissä, jos ei ole koskaan kuullut vaikkapa Kärleken väntaria. Dom andrasta jopa Reijo Taipale teki koverin. Sitten bändin suosio tuntui notkahtavan, eikä Du & jag dödenin biisilistassa liene yhtäkään suurelle yleisölle tuttua otsikkoa. Sen ei pidä antaa hämätä, sillä tuskinpa on olemassa kovin montaa Kent-diggaria, joiden mielestä Du & jag döden ei kuuluisi bändin parhaimmistoon.

Harvoin on Kentistä kirjoitettu mainitsematta sanaa "melankolia". Usein Kentin musiikkia kuvaillaan minusta turhankin synkin värein, sillä Kentin maailma on kuitenkin hyvin lohdullinen paikka. Vertailukohdaksi voidaan ottaa toinen Tukholman seudulta kotoisin oleva melankoliaan viehtynyt bändi, Katatonia. Katatonian kertojat katselevat ikkunasta ulos ja harmittelevat, ettei ovella edelleenkään ole ketään, muistavat ihmissuhteista vain ne hetket, jolloin toinen oli jo lähdössä, ja elelevät koko lailla omissa maailmoissaan, joskus kenties jo selväjärkisyyden tuolla puolen. Kuolema on Katatonialla ja monella muulla melankolista musiikkia soittavalla bändillä houkutteleva vaihtoehto, mutta Kentin musiikissa mitään sellaista ei koskaan ole läsnä. Jopa Du & jag dödenillä kuolema on vain väistämätön tapahtuma, eikä sinällään kovin kiinnostava sellainen; paljon enemmän pohdittavaa on elämässä.

Kentin melankolia ei kumpua täydellisestä yksinäisyydestä, vaan ennemmin paljon keski-ikäisemmistä ongelmista: haikeudesta menneeseen ja nykyhetken tylsyydestä. Ehkä selkeimmin tämä ilmenee Tillbaka till samtideniltä (2007) löytyvässä biisissä Ingenting, jossa vilkkuvien televisioiden ja identtisten taloryppäiden edustamaa tylsyyttä pääsee pakoon vain unelmiin:

I Hagnesta Hill
blinkar tv-ljusen
jag gör vad jag kan,
drömmer mig bort
i Hagnesta Hill
bland de identiska husen
rycker vi till,
reklamen avbryts för sport

Ingenting
först kom ingenting
sen kom ingenting
sen kom ingenting

Koko kuva ei tietenkään ole näin yksiselitteinen, vaan vähemmän yllättäen myöskään Kentin tyypit eivät nuorina velloneet keski-ikäisten ongelmissa. Vielä kolmoslevy Isolalta löytyvä Om du var här oli niin musiikin kuin sanojenkin puolesta teiniangstista rypistystä.

Kentin vuodet 1995–2005

Kentin historiaa ei ole helppoa jakaa muutamaan aikakauteen, sillä uransa aikana bändi on hyppinyt vähän sinne sun tänne. Debyytti Kent (1995) oli vielä hyvin suoraviivaista, Britannian suunnalta ammentanutta kitararockia, joka seuraajallaan Verkligen (1996) jalostui pari astetta tunnelmallisempaan suuntaan. Isola (1997) oli sitten bändin lopullinen läpimurto ja musiikillisesti johdonmukainen, yhä hitaampi ja melankolisempi porras Kentin uralla. Hagnesta Hill (1999) oli ensimmäinen levy, jonka Kent teki ison bändin statuksella, ja se kuuluu kaikessa: tuotannoltaan se on kotikutoisiin edeltäjiinsä verrattuna kovin ammattimaisen kuuloinen, mutta ei suinkaan pahalla tavalla. Sovitusten kirjo laajenee tyypillisistä Kentin kitararock-biiseistä pariin hyvin vähäeleiseen raitaan ja koneellisempaankin lähestymistapaan. Perinteinen bändisoitanta ei enää riittänyt, vaan myös huuliharpulle, torville ja jousille löytyi käyttöä.

En tiedä miltä vuodelta tämä kuva on, mutta Du & jag döden tehtiin tällä kokoonpanolla;
toinen kitaristi Harri Mänty ei ollut remmissä enää Tillbaka till samtidenillä.

Vapen & ammunitionilla (2002) Kent asetti tavoitteekseen julkaista kymmenen single-kelpoista hittiä sisältävän albumin, ja onnistui siinä minusta hyvin joskaan ei täydellisesti; Sundance Kid, Pärlor, Dom andra, Hur jag fick dig att älska mig ja Kärleken väntar ovat napakymppejä, ja täysiä huteja mahtuu mukaan vain yksi (Duett). Kokonaisuutena kovin puhtoiseksi tuotettu albumi on kuitenkin suht väsyttävää kuunneltavaa. Myös Kent halusi koneellisen soundin sijaan jälleen kuulostaa elävältä rock-bändiltä seuraavalla levyllään Du & jag döden. Kitaristi Harri Mänty kertoi City-lehden (kokonaisuutena aivan luokattomassa) haastattelussa:

"Kaksi edellistä studiolevyä tehtiin pääosin tietokoneen ääressä. Viimeisellä levyllä se oli jo liikaa. Tympäännyimme koko ajatukseen."

Ja siltä Du & jag döden kuulostaakin: levy rockaa kuin verenhimoinen hirvi. Jos Vapen & ammunition oli siloposkinen, niin Du & jag dödenin nassua komistaa ehdottoman luonnollisesti kasvanut ja tarkasti trimmattu, mutta silti röyhkeä parta. Mikään paluu juurille levy ei siis ole, vaan edelleen huolella tuotettuja ja hyvin erityyppisiä mutta lähes poikkeuksetta ison kuuloisia ja dramaattisia biisejä sisältävä kokonaisuus. Esimerkiksi Romeo återvänder ensamin kohtalokkuus on Kentiltä melko ainutkertaista. Levyn mahdollisimman hienosti päättävän Mannen i den vita hattenin "vi ska alla en gång dö" -hokema on kokonaan oma juttunsa ja summaa hyvin sen, kuinka konstailematon levyn suhde kuolemaan lopulta on.

Muistelisin lukeneeni, että levyn teon aikaan kaksi bändin yhteistä ystävää jätti maalliset murheet taakseen, ja tuloksena Kent synnytti suuren kuolemalevynsä, kuten albumin nimikin jo kertoo. Kansivihko on lähes kokomusta ja itse levykin musta molemmilta puolilta. Johtui varmasti jostain aivan muusta kuin biisien laadusta, että Du & jag dödeniltä ei löytynyt Musik non stopin, Dom andran ja Kärleken väntarin kaltaisia radiohittejä. Joakim Berg avasi levyn nimeä Svenska Dagbladetin haastattelussa:

"Det är lite Astrid Lindgren -ton med 'Det är du och jag Alfred' från Emil i Lönneberga. Eller när man går ut på krogen med en gammal polare, blir extremt full och sen går hem och spelar gamla plattor, dricker ännu mer rödvin och säger: 'Fy fan, det är du och jag. Vi har alltid varit bästa polare.' Sätter man döden där blir det jävligt fint. Alla ska vi den vägen vandra."

Du & jag döden – kortinpeluuta kuoleman kanssa.

Paras kaveri ei nyt siis olekaan Vaahteramäen tilan Aatu-renki, vaan kuolema. Ehkä se on Kentin näkemys kansankodin tilasta. Sanoituksissaan levy tuntuu monesti liikkuvan kaukana menneisyydessä, usein kouluvuosissa, ihmettelevän ajan kulua, sitä kuinka elämän on kulunut ja kuinka kuolema jo kolkuttelee ovella. Muita aikamuotoja kuin imperfektiä ei juuri tarvita. Omissa korvissani Du & jag döden on ehkä kuitenkin ennemmin katselua menneisyyteen kuin suoraa puhetta kuolemasta; en edes pidä sitä bändin synkimpänä levynä, vaan hitaasti murheissa vellova Isola on minusta pari astetta alakuloisempi. On tosin syytä tunnustaa oman ruotsin kielen taitoni olevan sen verran heikoissa kantimissa, että edes noin miljoonan pyöräytyksen jälkeen en osaa tehdä levyn lyriikoista veitsenterävää analyysia. Se ei välttämättä ole pelkästään huono asia; Du & jag dödenin kohdalla on helppoa unohtaa turhat pohdinnat ja vain heittäytyä tunnelman vietäväksi.

Avausbiisi 400 slag on ilman muuta yksi parhaista biiseistä, jonka Kent on koskaan tehnyt. Tällä kertaa pääroolissa eivät ole kitarat tai edes Bergin laulu, vaan levyn äärimmäisen koukuttavasti liikkelle lähettävä basso ja lakoninen rumputyöskentely; 400 slag tuo väistämättä mieleen The Curen, vaikka hieman nopeampaa jytkettä onkin. Ja vaikka ihan Robert Smithin tyyliin Joakim Berg ei vaikeroi, niin melko lannistuneelta hänkin tällä levyllä kuulostaa. Du är ånga, Den döda vinkeln ja Palace & Main ovat niin ikään sanalla sanoen täydellisiä biisejä, ja vaikka myös levyn loppu on kova, niin alkupuoliskon tykitykselle se ei vain voi ihan pärjätä. Erittäin hienon bändin diskografiassa huippuja riittää, mutta itselleni Du & jag döden lienee kuitenkin niistä se korkein; jos olisin pitänyt kirjaa levyjen kuuntelusta viimeisten viiden vuoden aikana, niin veikkaanpa, että ykkönen olisi tässä.

Du & jag döden sai jälkikirjoituksen jo ilmestymisvuotenaan, kun Kent puski pihalle The Hjärta & Smärta EP -nimisen julkaisun, joka kokovalkoisine kansitaiteineen hahmottuu Du & jag dödenin valoisammaksi pikkuveljeksi. Kontrasti albumiin ei tosin musiikillisesti ole yhtä suuri kuin kansilehtisten värivalinnoista voisi päätellä, vaikka EP sisältääkin paljon riisutumpia ja kirkkaampia biisejä. Voisi varmaankin sanoa EP:n olevan hieman albumia tyypillisempää Kentiä; Du & jag dödenin erityispiirteitä bändin diskografiassa ovat curemainen synkkyys ja lakonisuus. Ollenkaan isoveljensä korkeuksiin The Hjärta & Smärta EP ei kuitenkaan yllä, vaan lapsikuoron sulostuttama Dom som försvann jää sen ainoaksi täysosumaksi.

Du är ånga

Jos Du & jag dödenin muut huiput tuntuvat saaneen edes palan ansaitsemastaan arvostuksesta ja Kent soittaa niitä livenäkin joko aina tai edes joskus, niin Du är ånga tuntuu huomattavasti unohdetummalta helmeltä. Se on kappalerakenteeltaan hyvin perinteinen, mutta jatkaa musiikillisesti 400 slagin asettamaa Kent-asteikolla kovaäänistä ja synkkää virettä. Omaan korvaani Markus Mustosen jämäkkä rumputyöskentely nappaa tässäkin biisissä sen verran vahvasti korvaan, että se on pakko nostaa esiin.

Sanoituksessa liikutaan jälleen menneessä, jolla tosin on tälläkin kertaa selvä yhteys nykyisyyteen. Luterilainen kasvatus on tehnyt puhujasta nyhverön, joka pääsee tylsää nykyisyyttä pakoon vain unelmiinsa: "hjärnan blev mjuk av luthersk ångest inför Gud / och så blev jag sjuk och blev den skugga du ser nu". Sama näyttää kuitenkin koskevan myös biisin nimessäkin esiintyvää sinää: "och visst bor det ett skrik någonstans i ditt lugna, tysta liv / en vild fantasi som dränks i lådvinsnostalgi". Kertsi kuullaan kolmesti hieman erilaisina versioina: kahdessa ensimmäisessä suunnitellaan vielä lähtöä "till någonting nytt", mutta kolmannella kerralla ei enää katsella tulevaisuuteen, vaan haikaillaan menneitä mahdollisuuksia: "och du är min, min, min att ta med, att ta ut på en jakt / efter tiden som flytt".

Vaikka tämän kappaleen ja vielä suuremmissa määrin koko levyn sanoissa on paljon itseltäni ohi menevää kamaa, uskaltanen silti sanoa, että Du är ånga on levyn lyyrisestä puolesta melko edustava esimerkki: keski-ikä on saavutettu, loistava tulevaisuus takanapäin ja edessä enää ääneenlausumaton, kuolema.

Talvi alkaa olla historiaa, mutta vielä on mahdollista lähteä iltakävelylle ilman pelkoa auringonpaisteesta tai helteistä. Niihin hetkiin ei juuri Du & jag dödeniä sopivampaa ääniraitaa löydy.

Levyn muita huippuhetkiä

400 slag
Den döda vinkeln
Palace & Main
Romeo återvänder ensam
Mannen i den vita hatten (16 år senare)

Lisää aiheesta

Nuorgamin artikkeli "Melankolian sulo – Kentin suru ja kauneus eksistentiaalisena kokemuksena"
Blogikirjoitus Kentistä: "Sex, musik och våld eli erään kuuntelemisen historia"
Kentin kaikkien (!) biisien sanat englanniksi käännettynä
Kent Svenska Dagbladetin haastattelussa vuonna 2005