Makujen maailma: Porvoo

Makujen maailma -sarjassa blogimme matkailee ympäri maailmaa ja tutustuu paikallisiin makuelämyksiin.

On sääli, kuinka moni tuntee roomat ja berliinit, mutta katsoo halveksuen kotimaatamme, joka on kuin helmistä täyttynyt simpukka. Itäinen Uusimaa on eräs maamme hienoimpia alueita, vaikkei syystä tai toisesta olekaan yhtä hyvässä maineessa kuin vaikkapa Ahvenanmaa, ruotsinkielinen Pohjanmaa tai Länsi-Uusimaa, vaikka Itä-Uudellamaallakin puhutaan paljon ruotsia. Ehkä erona on se, että edellä mainituista paikoista poiketen itäinen Uusimaa ei ole tunnettu jalkapalloystävällisenä alueena, ja edes 50 000 asukkaan Porvoosta ei löydy seuraa, joka tahtoisi pysyä edes Kakkosessa. Jääpallossa Akilles on vastaavasti perinteinen pääsarjaseura, ja salibandyssäkin Loviisan Tor käväisi parhaimmillaan liigassa asti.

Drenica Special jokirannassa oli niin mahtava elämys, että ehdin melkein syödä
viimeisenkin viipaleen ennen kuin muistin kuvausvelvollisuuteni.

Jos joku on joskus ohi mennen piipahtanut Porvoossa kaukobussilla, on varmasti nähnyt hämmästyttävän kauniin keskustan ja ihastunut ikihyviksi. Harvempi on sen sijaan ottanut selvää, mitä kauniin kuoren alta löytyy. Niinpä päätin eräänä helteisenä elokuun päivänä lähteä Porvooseen ja kurkistaa esiripun taakse. Porvoo ei todellakaan pettänyt vaan oli yksi hienoimpia paikkoja, missä olen koskaan käynyt. Vanhakaupunki oli hieno. Uudessa kaupungissa sai jokilaivabaarissa kylmää olutta sopuhintaan ja jäätelokioskista huikean hyvää paikallisen Ingman-perheyrityksen jäätelöä. Ainoa miinus oli, että paikallisessa kenkäkaupassa oli runsaasti siviiliasuisia myyjiä eikä juuri lainkaan asiakkaita, jolloin tunnelma kävi äkkiä epäilyttäväksi ja oli paras paeta valtavista alennuksista huolimatta nopeasti ennen kuin sai raudat ranteisiinsa.

Mutta koska kyseessä on ruokablogi, kävin myös syömässä. Pizzeriakeskittymästä valinta kohdistui aitoporvoolaiselta kalskahtavaan Drenica-nimiseen paikkaan, jossa oli lounastarjous. Ennen kolmea sai seitsemällä eurolla pizzan, vapaavalintaisen juoman ja alkupalaksi salaattipöydästä salaattia. Vaikka Porvoossa on paljon ruotsinkielisiä, palvelu onnistui myös suomeksi ystävälliseen tapaan ja paikalliset poliisitkin näyttivät hakevan Drenicasta herkkulounaan. Erinomaista, vaikkakin salaattipöydän tarjonta oli varsin rajallinen ja kastikettakin oli tarjolla vain yhden sorttista.

Listalta valitsin paikallisen erikoisuuden Drenica Specialin. Valinta oli mainio, pizzassa oli valtavasti täytettä, muistaakseni ainakin kebsua ja katkarapuja. Huippuhalpa salaatin ja juoman sisältänyt ateria oli niin mainio etten suht köyhän salaattivalikoiman lisäksi tiedä mikä olisi voinut olla paremmin, mutta jätetään täydet pisteet vielä varastoon odottamaan lopullista tajunnan räjäytystä ja annetaan arvosanaksi käänteisellä asteikolla kahdesta yhdeksään 2,5.

Porvoo, kappale kauneinta Suomea. Suosittelen!

Linssipapumättö

Tähän laitetaan papuja, linssejä, tomaattia ja paprikaa. Linssit keitin, muille en tehnyt mitään pilkkomista kummempaa. Linssit kannattaa myös huuhdella, jos jaksaa. Joka tapauksessa ne eivät maistu miltään, joten niitä voi maustaa monenlaisilla eri mausteilla, esim. suolalla ja pippurilla. Kastikkeeksi sekoitin herkullisen seoksen ketsuppia (Heinzin, totta kai – tässä kohden ei kannata kursailla!) ja salsakastiketta. Koska tämä on resepti, niin laitetaan vielä ainesosat allekkain:

Valmis annos linssipapumättöä lasillinen maitoa
kyytipoikanaan super fine -laatuisessa kuvassa.

linssejä
kidneypapuja
tomaattia
paprikaa

Kastike:
Heinz-ketsuppia
salsakastiketta

Tero Karhu saattaisi kuvailla syömiskokemusta jotenkin näin: NYT KYLLÄ TOIMII! SIINÄ ON TOMAATTIA, PAPRIKAA JA KIDNEYPAPUJA! JA KAIKEN KRUUNAA TIETENKIN AIVAN LOISTAVA LINSSIMÖSSÖ. NYT ON MAINIOTA MURKINAA!

Hyvää siis oli ja hiilari- ja proteiinikiintiöt täyttyivät. Ongelma ateriassa on, ettei se sisällä juurikaan rasvaa, vaan rasvat on hankittava muualta. Itse kiskaisin aterian ohessa 325 gramman sipsipussin kurkusta alas, jolloin ruokaympyrän joka sektori täyttyi kuin köksänkirjassa. Arvosana 5.

Makujen maailma: Italia

Makujen maailma -sarjassa blogimme matkailee ympäri maailmaa ja tutustuu paikallisiin makuelämyksiin.

Italialla on sivistys- ja kulttuuriyhteiskunnan maine. Rakennukset ovat näyttäviä ja historiallisia, ruoka tehdään koko perheen voimin aikaa säästämättä tuoreista raaka-aineista ilman marinadimössöä, ihmiset ovat kauniita ja osaavat pukeutua tyylikkäästi.

Ja kyllähän Colosseum ensimmäistä kertaa taksilla ohi ajellessa ihan kivalta näyttikin. Karu totuus kuitenkin paljastuu, kun rohkenee integroitua ihmisvilinään. Toinen toistaan sinnikkäämpiä myyjän ja taskuvarkaan yhteensulautumia tulee vastaan vähintään kahden metrin välein. Itse Colosseum on lopulta varsin arkinen, rikkoontunut ja rähjääntynyt hökkeli, jossa verenhimoinen rahvas hurrasi kun keskiössä piestiin ihmisiä ja eläimiä. Kansainvälinen jääkiekkoliitto IIHF voi katsoa peiliin, kun ei ole onnistunut myymään lajiaan sille näin täydellisesti soveltuvaan maaperään. Colosseumin avausbileissä murhattiin reilut 10 000 eläintä, sivistystä italialaiseen malliin.

Roomaa kauneimmillaan: pitkät portaat.

Rooman nähtävyyksistä näyttävin lienee espanjalaisiksi portaiksi kutsuttu pitkä portaikko. Leppävaarasta löytyy kyllä pidempi, mutta ihan hieno tuokin oli.

Ruokakulttuurinnälkäinen seurueemme oli luonnollisesti kiinnostunut myös paikallisesta ruoasta. Välttääksemme tökeröimmät turistimagneetit etsiydyimme kauas paikallisista "nähtävyyksistä" ja löysimme lopulta viihtyisän oloisen pizzerian, jossa miellyttäväkäytöksinen hovimestari johdatti meidät pöytään. Ylimieliseen ja epäkohteliaaseen italialaiseen tapaan ruoat olivat listassa tietenkin vain italiaksi, mutta italian taitoa löytyi pöydästä riittävästi ymmärtämään, että juustoja kummempia täytteitä ei mihinkään pizzaan kuulunut. Maassa maan tavalla. Tilasimme siis juustopizzat ja luotto italialaiseen keittotaitoon oli korkealla, kunnes ateriat tuotiin pöytään. Pizzat olivat ulkonäöltään äärimmäisen vaatimattomia ja maistuivat melko tarkkaan samalta kuin mikrossa lämmitetty paahtoleipä, johon on leikattu päälle pari viipaletta Oltermannia. Hintaa tälle pyöreälle mikroaterialle tuli kuitenkin kympin verran.

Kuuluisa italialainen pizza.

Kyseessä oli ylivoimaisesti huonoin ateria jonka olen ns. ravintolassa syönyt, mutta toisaalta minun lasini on aina puolitäysi ja siksi muistankin mainita, että ruoka kuitenkin tuli pöytään, oli syömäkelpoista, täytti osittain mahan eikä johtanut minkäänlaisiin myrkytyksiin. Näinpä huonoin mahdollinen arvosana olisi liian ankara tuomio, ja blogimme ensimmäinen Makujen maailma -ateria saa käänteisellä asteikolla kahdesta yhdeksään arvosanakseen 8,5.

Siinä missä suomalainen saattoi parinkymmenen asteen lämmössä pukeutua t-paitaan ja shortseihin, kulkivat italialaiset päällään pipot ja talvitakit. Suotakoon se heille, kun eivät kylmemmästä tiedä eivätkä ole kiinnostuneita tutustumaan maailmaan omien pikku ympyröidensä ulkopuolella. Luulin italialaisia kauniiksi kansaksi, mutta todellisuus näytti olevan kaukana mielikuvista. Erityisen yllättävää oli huomata, että edes nuorilla kaupunkilaisilla ei näyttänyt olevan minkäänlaista tyylitajua tai halua esiintyä julkisesti katseenkestävässä kuosissa, vaan ihmisillä oli yllään lähinnä kuluneita untuvatakkeja ja kulahtaneita tuulipukuja, joita luulin enää näkyvän katukuvassa korkeintaan Vimpelissä. Kotiinpaluun jälkeen Helsingin kaduilla kävellessä tuntui kuin olisi eksynyt keskelle valtavaa muotinäytöstä. Sosiaalisessa kanssakäymisessä italialaisilla on tapana syystä tai toisesta huutaa sanoja jatkuvalla syötöllä piittaamatta siitä, haluaisiko keskustelukumppanikin välillä mahdollisesti sanoa jotain.

Toisaalta, mitä voi odottaa maalta, joka valitsee Silvio Berlusconin pääministerikseen? Kun ihmisten rationaalinen ajattelu ja keskittymiskyky ovat suurinpiirtein 12-vuotiaan suomalaisen tasolla, tuntuu ihmeeltä, että italialainen yhteiskunta pysyy edes natisten kasassa. Majoituksessamme onnistui olemaan noin 15 asteen yölämpötilasta huolimatta öisin jäätävän kylmää, ja suihkusta katkesi vesi jos joku laski vettä keittiön kraanasta. En tiedä rakentamisesta mitään, mutta ihmettelen, miten kukaan voi edes keksiä mitään niin älytöntä.

Lopuksi vielä pari sanaa italialaisesta jalkapallosta, joka on oiva symboli koko kansakunnasta. "Intohimoinen" jalkapallokansa oli "täyttänyt" Stadio Olimpicon noin puolilleen, kun vielä jopa mestaruustaistossa mukana ollut Lazio sai vieraakseen Chievon Veronasta. Suomessa puolitäydelle katsomolle pelattu matsi vedetään läpi kirkkotunnelmassa, Italiassa vastaava on ikimuistoinen elämys. Stadionin ulkopuolella myydyt vaaleanpunaiset Lazio-huivit olivat sinänsä miehekkäitä, mutta jätin pienen pohdinnan päätteeksi huivit rauhaan. Natsimyönteisyydestään tunnettu S.S. Lazio ei ole seura, jonka ilosanomaa haluaisin kaulassani levittää.

Itse otteluun Chievo lähti perinteisellä altavastaajan vierasstrategialla, puolustamaan tiiviisti ja iskemään vastaan. Lazio piti palloa, mutta ei löytänyt keinoja muurin murtamiseen, ja kun Chievon vastahyökkääminen oli yhtä aneemista, pelissä ei tapahtunut oikeastaan mitään. Toisella puoliajalla Chievo iski voittomaalin vaparin jälkitilanteesta, ja katsojat nimittivät maalintekijää yksimielisesti huoranpojaksi. Molemmat joukkueet epäonnistuivat pelisuunnitelmissaan, mutta vastustajan huonous ja yksi tuuripomppu veivät pisteet Veronaan. Perparim Hetemaj'n otteiden tarkastelustakaan ei voinut hakea ajanvietettä, koska Hetemaj oli loukkaantumisen jäljiltä vasta palailemassa kohti pelikuntoa. Yhtä kaikki matsi oli mahtava, koska se pelattiin ulkomailla.

Vierassektiosta jäi joitakin hajapaikkoja myymättä.

Mitä jää, se on roskaa, roskaa vaan, lauloi Miljoonasade ja tarkoitti uskoakseni Roomaa. Onneton ruoka, rumat ja epäystävälliset ihmiset, sisäänpäinkääntynyt ja ylimielinen yleistunnelma ja kaikesta paistava kyvyttömyys pysähtyä edes hetkeksi ajattelemaan asioita yli kolmen minuutin aikajänteellä tekevät yhdessä kattavasti koko kaupunkiin levittäytyneen kaupustelijaverkoston kanssa Roomasta lähes sietämättömän huonon matkakohteen. Voin varauksella suositella Rooman-reissua portaiden ja mikrossa lämmitetyn juuston ystäville.